Kevättalvinen päivä ei tänään näytä parastaan. Ohut sumu lepää Cape Eastin vastaanottokeskuksen rannassa, Tornionjoen yllä. Keli näyttää sen sijaan vähän liiankin hyvältä. Sukset huilaavat melko hurjaa vauhtia pienten hiihtäjien jalassa alas jokitörmää.
Hiihtoharjoituksissa on tällä kertaa tavallista vähemmän osanottajia, mutta sitäkin innokkaampia. Harmaa maisema ei näytä haittaavan. Ensimmäiset ovat ehtineet jäälle ennen kuin hiihdonopettaja Hanna Kanto saa pienimmän hiihtäjän turvallisesti mäkeä alas tasaisemmalle alustalle. Kannustushuuto "Jalla, jalla!" säestää matkaa.
Idea hiihtämisen opetteluun tuli turvapaikanhakijoilta itseltään, kun Kanto oli informoimassa taidekurssista ja muutenkin Haaparannan kulttuuritarjonnasta.
- Tilaisuuden jälkeen minulta tultiin kysymään, miten täällä pääsisi hiihtämään ja mistä voisi saada välineitä. Koska itse hiihdän melkein joka päivä, lupasin opettaa heitä.
Ensimmäiseksi oli saatava hiihtovälineet. Facebookissa suoritettu etsintäkuulutus tuotti tulosta ja Haaparannan pakolaisapuyhdistys osti edullisen erän suksia ja sauvoja. Lahjoituksia saatiin myös yksityisiltä.
- Lahjoitukset olivat todella tarpeen, ja niitä tarvitaan lisää, koska varmasti jatkamme harjoituksia myös ensi talvena.
Näiden lumien osalta hiihtäminen alkaa olla ohi, ja on aika summata hiihtoaktiviteetin onnistumista.
- On ollut aivan ihanaa nähdä lasten ilo ja riemu. Se, että lapset kaikesta kokemastaan huolimatta elävät hetkessä ja osaavat pitää hauskaa, Kanto sanoo.
Alkutalven aurinkoisilla ilmoilla mukana saattoi olla jopa 20–30 hiihtäjää. Opetus on ollut lapsille suunnattua, mutta aikuisetkin toki voivat tulla mukaan. Ongelmana on lähinnä aikuisille tarkoitettujen välineiden puuttuminen. Nyt aikuisten panos on ollut lähinnä "apukuskina" toimiminen.
Kahden ja puolen kuukauden ajan kerran viikossa toistunut harjoittelu alkaa näkyä. Vuorohiihto näyttää sujuvan oppikirjojen mukaan ja mäkeä alas päästään ilman suurempia pyllähdyksiä.
Vapaaehtoistyön kautta Hanna Kanto kokee saaneensa paljon uutta sisältöä elämäänsä.
- Tällainen eksoottinen kulttuuri on hirveän tervetullutta. Nyt ei ole tarvinnut lähteä minnekään sitä kokeakseen. Asialla on tietysti traaginen taustansa, joka tietysti tuntuu pahalta.
Kanto on saanut monta uutta tuttavuutta ja ottanut osaa moniin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden omiin tapahtumiin, nyt viimeksi persialaisiin uudenvuodenjuhliin, jopa kahteen kertaan, ensin kurdien ja sitten afgaanien järjestämiin.
- En ole varmaan ikinä tanssinut yhtä paljon kuin tänä talvena. Se on vapauttanut minua itseäni.
Tanssi ja muut kokemukset eri kulttuureja edustavien parissa näkyvät selvästi myös Hanna Kannon omassa työssä. Hän on juuri valmistelemassa 9. huhtikuuta Oulun taidemuseossa avattavaa yksityisnäyttelyään.
- Siellä on paljon värikkäissä vaatteissa skimbaavia, tanssivia hahmoja, Kanto raottaa hieman näyttelyn sisältöä, jonka toinen osa on syvemmälle luotaavaa pohjoisuuden analyysia.