Enpä muista milloin on ollut viimeksi viime kuukauden veroista luonnonkasvirikkautta. Lukuisilla kesäkuun pyörä- ja patikointireissuilla taival on vähän väliä tauonnut hätkähdyttävän runsaita ja lajirikkaita kukintoja ihastelemaan, kuvaamaan ja määritysoppaita silmäilemään. Kesä tuli hetkessä ja kukat nousivat esiin kuin taikaiskusta. Kulkureittien varsilla eivät ruohonleikkuritkaan pysyneet luonnon vauhdissa mukana, mistä olivat varmasti monet muutkin mielissään. Tasainen, yksitoikkoinen, masentavan vihreä ja lannoitteilla aikaansaatu ruohomatto masentaa.
Etenkin Kemijoen rantamia seuraileva maantie on ollut virkistävä kokemus, kun toinen toistaan upeammat kukkameret ovat avautuneet katsottaviksi luonnon valtaisasta kukkakuvastosta. Samoilta jalansijoilta on nähnyt niin metsäkurjenpolvet, kissankellot, voikukat, niittyleinikit, koiranputket ja lukuisat muut kasvit. Jopa maariankämmeköitä on ollut aivan pyöräteiden kyljessä.
Maariankämmekkä kuuluu yhteen maailman suurimmista kasviheimoista. Tuskin kukaan maailman kasvi-ihmisistä on kaikkia kämmeköitä nähnyt; niitä tiedetään olevan liki 20 000 lajia – valtaosa on trooppisia. Suomessa kasvaa vain viitisenkymmentä lajia. Meri-Lapissa näistä on vain muutama.
Kemi-Tornion seudulla 60-90 –luvuilla usein vieraillut luonnontutkija Nils Fritzén esitteli minulle aikoineen verikämmekän, joka kasvoi Kallinkankaan pohjoisreunan rämeellä. Sittemmin en ole tuota harvinaisuutta nähnyt. Fritzénin mukana vaelsimme myös Tornion Kalkkimaahan, missä oli näyttävä esiintymä neidonkenkiä. Sittemmin tämä harvinainen maaorkidea on tullut tutuksi Kallinkankaan kuntopolun varrelta.
Valitettavasti neidonkenkä on jäänyt kuntoilijoiden jalkoihin kukoistaessaan aivan kuntopolun reunassa. Laskin kesäkuun 10. päivänä yli 50 neidonkenkää kyseistä kuntopolkua hitaasti kävellen. Onneksi moni kukka oli ”paennut” monen metrin päähän purureitiltä. Siinä kävellessä muistelin hiljattain Keminmaan kunnan www-sivuilla ollutta kuvausta, jonka mukaan Suomesta löytyi ensimmäinen neidonkenkä vuonna 1685, ja nimenomaan Keminmaasta. Tunnettu kirkonmies ja kasvien tuntija Matias Castrén näytti tätä kasvikuuluisuutta italialaiselle tutkimusmatkailijalle Giuseppe Acerbille.
Neidonkenkä rauhoitettiin 1952, mutta kuten tiedetään, rauhoitus ei takaa tämän kaunokaisen tulevaisuutta, sillä neidonkenkä ei ole turvassa metsien hakkuilta ja aurauksilta. Rauhoitus ei todellakaan estä kasvupaikkojen käsittelyä. Laji suosii kalkkiperäisiä reheviä korpia ja lehtoja. Tällaista maastoa on juuri Kallinkankaalla, jonka ylimmiltä mäntymailta raivattiin vähän ennen 2000-luvun alkua arvokkaat muinaismeren pohjat (litorinavallit), jotta saatiin yhden päivän kestoisille hiihtokisoille hyvät hiihtourien hiihtourien pohjat! Siinä menivät tuhansien vuosien aikana rakentuneet luonnonmuodostelmat pilalle yhdessä hujauksessa.
Meri-Lapin toisen kasvikuuluisuuden, tikankontin tulevaisuus, on niin ikään monen luontoihmisen murheena. Hätkähdyttävän kookas ja kiehtovan komea orkidea toki kasvaa yhä kymmenillä paikoilla eri puolilla Suomea. Esiintymät keskittyvät selvästi Kuusamon, Peräpohjolan (Tervola, Keminmaa,Tornio) alueille. Kemistä tämä kalkkikasvi on mitä ilmeisimmin hävinnyt tyystin. Vielä jokunen vuosikymmen sitten ainakin Syväkankaalla kasvoi tikankontteja, mistä kertoo mm. Tikankontintie-nimi. Syväkankaalla aikoinaan asuneet henkilöt kertoivat minulle hiljattain, että tikankonttiesiintymä jäi paikalle raivattujen ok-tonttien alle.
Kävin laskemassa kesäkuun alussa Kallinkankaan tikankontit. Niitä oli nupullaan useita kymmeniä. Esiintymä on laajalti kuntalaisten tiedossa, ja paikallinen Lions Club on ottanut kontit erityissuojelukseensa pitkospuiden rakentamisen yhteydessä. On sanomattakin selvää, että tikankontti on täysin rauhoitettu. Kunnioitusta orkideamaailman upeimpiin edustajiin lukeutuvaa tikankonttia kohtaa lisää se, että kasvilla menee vähintään 16 vuotta kehittyä kukkavaiheeseen!
Oli ilahduttavaa havaita, että Tervolan tikankonttiesiintymä oli edelleen voimissaan, tosin yksilöitä ei ollut likikään yhtä paljon kuin Keminmaan Kallinkankaalla. Toiselle Tervolan kasvupaikalle en tänä kesänä ehtinyt.
Toiveena on ensi kesänä löytää Kallinkankaalta vuosikymmeniä kasvien parissa puurtaneen keminmaalaisen Veikko Tammilehdon jalanjäljiltä metsänemä. Veikko löysi 31 vuotta sitten Kallinkankaalta tämän Suomessa harvinaisen lajin. Kämmekkä on sikäli erikoinen, että se on täysin lehtivihreätön. Metsänemä on uhanalainen, koska sen vaarana ovat raskaat metsienhoitotoimet.
Tikankontin tieteellisen nimen sukunimi Cypripedium on johdettu rakkauden jumalattaren, Venuksen, kyproslaisesta nimestä (Kypris) ja kreikan sanasta pedion. joka tarkoittaa tallukkaa. Orkidean tieteellisen nimen toinen osa calceolus tarkoittaa puolestaan pientä puukenkää. Hauskaa, ja vähän ristiriitaistakin symboliikkaa näyttää Arto Kurton kirjoittamaan lajikuvaukseen sisältyvän. Kurton teksti on peräisin mainiosta teoksesta Maarianheinä, mesimarja ja timotei – Suomen luonnonvaraisia kasveja. Kannattaa tutustua!