Vapaaehtoistyönkeskus Neuvokas kutsuu osallistujia helmikuussa järjestettävälle vapaaehtoistyön peruskurssille. Kurssin jälkeen vapaaehtoinen voi valita itselleen sopivan vaihtoehdon monenlaisista tarjolla olevista tehtävistä.
Vapaaehtoinen voi toimia juttuseurana sekä ulkoilu- ja asiointiapuna eri-ikäisille ihmisille. Kulttuurinnälkään saa helpotusta toimimalla kulttuurikaverina tai viemällä Neuvokkaan ohjelmarenkaassa iloa eri palveluyksiköihin laulun, tanssin, runojen lausunnan keinoin. Lisäksi voi toimia esimerkiksi taloustukihenkilönä, koulujen ylimääräruuan jakajana, koulu- ja päiväkotikummina ja lukumummina sekä ulkoilla ikäihmisten kanssa sähköpyöräriksalla.
Neuvokas pitää yhteyttä vapaaehtoisiin ryhmätyönohjauksen, koulutusten sekä virkistystapahtumien avulla. Vapaaehtoinen saa tapaturmavakuutuksen ja tarvittaessa kulukorvauksia.