Syksyn pimetessä on mukava vetäytyä joskus hyvän kirjan pariin. Antti Eskola , 82-vuotias entinen sosiaalipsykologian professori, on kirjoittanut kiinnostavan ja osittain hauskankin kirjan Vanhuus. Helpottava, huolestuttava, kiinnostava . Kokenut opettaja ei ehkä ole tarkoittanut kirjaansa oppikirjaksi vanhenemisesta ja sen tuottamista vaivoista tai iloista, mutta silti kirjaa voi lukea vähintäänkin kokemusasiantuntijan kirjoituksena siitä, mitä tarkoittaa, että "elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään".
Eskola jatkaa kirjassaan 1960-luvulla aloittamaansa kapitalismikritiikkiä: "Koko kapitalistinen markkinatalous on minusta suuri vääryyksiä tuottava kone." (mt., 117). Hän kuvaa erityisesti, minkälaisia vääryyksiä kapitalismi tuottaa vanhusten elämässä.
Kirjassa on vitsejäkin, joilla Eskola keventää hankalien asioiden käsittelyä. Erektiovaikeuksista kirjoittaessaan hän kertoo vitsin miehestä, joka ajaa moottorikelkalla piikkilankaan ja kertoo myöhemmin, että hänestä tuli kolmesataaprosenttinen impotentti: "Munat jäi piikkilankaan, etusormi katkesi ja purin kielenkin poikki." Vanhenevilla miehillä, jotka eivät ole vielä ajaneet piikkilankaan, ei siis ole hätäpäivääkään seksiasioissa.
Jostakin syystä Eskolan kirjasta tehdyissä lukuisissa lehtijutuissa tai muissa jutuissa, ei ole puhuttu mitään tästä, tai monista muista hänen virkistävistä huomioistaan. Ehkäpä siksi, että vanhuksien ajatellaan lausuvan syvällisiä ja yleviä ajatuksia, eikä törkeitä vitsejä tai hyveellisten ihmisten mieltä pahoittavia ja vastahankaisia ajatuksia kuolemasta, uskosta, yhteiskunnasta tai vanhuuteen liittyvistä uskomuksista.
Yksi uskomus, jota Eskola erityisesti löylyttää, on se, että vanhukset haluavat elää omassa kodissaan. Tähänhän Rovaniemenkin vanhusten hoidossa noudatettava linja, laitospaikkojen vähentäminen ja kotonasumisen tukemisen lisääminen, perustuu. Millä perusteilla hän tätä uskomusta löylyttää? Vastaus löytyy kirjasta.