Keväthangila saathin siirrettyä puolikilometriä lautaa ja lankkuja mönkijän suosiollisela avustuksela oottelemhan lumien sullaamista.
Äkkiäpä se sitte sulasiki, ko ensin vauhthin pääsi. Vajjaasa viikosa velijeni kans kyhäthin mökin kylykhen parikytä neljiyä lissää. Laitoimma kesäkeittiön tiskipöytinhen oikeen katoksen alle.
Mikäpä siinä oli sitte seurata luonnon kiertokulukua isolta lavalta käsin niinku artisti tai kapellimestari ikhän. Ensimäinen havainto saathin mäkirinthestä valtavan reikämäärän ilimestyesä tiirailuelimhin.
Kyshesä oli mettämyyrät, joita alako vilahellakki tämän tästä. Pönthöinki alako pikkuhilijaa tulemhan muuttajia, tiihaisija ja kirijosieppoja. Kaikki pöntöthän siinä sai asukhansa tiihaisten pyörhättäisä pari pesuetta.
Ennen oravia piisas maanvaivaksi asti. Nelikymmenvuotisen mökkeilyn aikana tämä oli ensimäinen vuosi ko niitä näkyny koko kesänä! Eikä hörhiläisijä.
Voi vain arvailla mistä se johtuu. Kesän suurinta juhulaa lähestyttäisä jouvuthin huomaamhan, että taitaapa meilä jäähä juhannussauna kylypömättä tällä rannala. Syynä linnunpesä ikkunalauvala.
Tuumailthin lintujen olhen kuitenki alakuperäsempiä asukhaja mitä met. Ois siinä kyllä kypäräpakkoki tullu kysymykshen, niin ärhäköitä siivekhät oli meile vieraslajilaisile.
Tietenki kiikaroithin, jos lintukirijan sivujaki silimäilthin ketä nämä pienet hyökkäilijät oikeen olivat? Porukan päätökselä tulthin siihen tulokshen jotta linnut on punakylykirasthaja. Kuuvesta munasta viisi sai uuven linnun elämän.
Männä kesä, vesisateineen ja auringonpaisteineen sai luonnon riemun täysilleen. Nelijä kuukautta näytelmää seurattuamme oli aika palata talavipesäle. Tänäkhän kesänä meiltä ei kuoriutunu ko korkeinthan jokunen kananmuna.
Hyvää syksyä!