Neljätuhatta kilometriä kotikaupungin potkupalloseuran vuoksi, onko sellaisessa mitään järkeä? Kiihkeä euro-ottelu ei äkkiseltään kuulosta perhelomakohteelta.
Minulla oli kuitenkin pitkään ollut unelma – epärealistinen unelma päästä edes kerran elämässä kannattamaan oman kaupungin seuraa Eurooppaan.
Kun ihme viimein toissakesänä tapahtui, ajattelin ensin, ettei reissu onnistu. Kreikkalaiset ja turkkilaiset fanithan ovat tunnetusti mantereen levottominta porukkaa. Perheen vieminen tulikuumaan futisotteluun suorastaan pelotti.
Suureksi yllätyksekseni huomasin kuitenkin, että vaimo oli meistä ensimmäisenä hotelleja googlaamassa. Pienen neuvonpidon jälkeen ymmärsimme, että europelikohteesta löytyisi nyt jokaiselle jotakin. Äidille aurinkoa, lapsille uima-altaat ja isälle jalkapallodraamaa.
Perillä Tripoliksen keskustassa jännitti kävellä koko perhe RoPSin sinisissä väreissä. Mielikuvani paikallisten fanien temperamentista tai vihamielisyydestä osoittautui kuitenkin tällä kertaa vääräksi. Saimme joka paikassa erityishuomiota: iloisia tervehdyksiä, tööttäyksiä ja vilkutuksia autoista. Kaksi pellavapäistä poikaa vierasjoukkueen paidoissa keräsi täydet sympatiapisteet.
Kun sitten viimein tapasimme RoPSin taustajoukkoja ja muita lappilaisia erään hotellin terassilla, tunnelma oli mahtava. Olin onnellinen, että poikanikin olivat osa tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Muistan toimitusjohtaja Jaatisen ihmetyksen: siis tulitteko te tosiaan meidän RoPSia varten tänne koko perhe? Jaatinen ja puheenjohtaja Niva halusivat antaa paitsi otteluliput jokaiselle fanille, myös huivit koko meidän perheelle.
Perillä Asteraksen stadionilla meidät kävelytettiin melko isossa poliisisaattueessa vierasjoukkueen katsomoon. Pojat ihmettelivät poliisien mellakkakilpiä ja radiopuhelimien rätinää. Kotijoukkueen katsomossa näytti istuskelevan kokonaisia perheitä isoisineen. Monet näyttivät meille peukkua.
Muutamia suomalaisia oli löytänyt tiensä RoPSin kannattajasektioon. Me rovaniemeläiset huusimme oman joukkueemme puolesta sen minkä keuhkoista lähti. RoPSin maalivahti Sahlgren sai kyseenalaisen punaisen ja Asteras meni pilkulta jo kahden maalin johtoon.
Puoliajalla kioskijonossa puhetta ja käsien viuhtomista riitti. Meidät noteerattiin ja annettiin olla. Useampikin vanhempi mies taputti poikani valkeaa päätä, mutta yhteistä kieltä ei oikein ollut. Jonotimme yhä, kun toinen puoliaika ehti jo alkaa.
Yhtäkkiä RoPS kavensi Mäkitalon maalilla. Sen jälkeiset hetket omassa kannattajasektiossamme olivat ikimuistoiset. Lahdenmäki puski shokkimaalin. Kentälle tuli aavemainen hiljaisuus. Vajaamiehinen RoPS oli tehnyt juuri kaksi maalia, tällä tuloksella olisimme jatkossa.
Kun Asteras sitten vyörytti kaksi maalia, näin sivusilmällä kuinka kyyneleet valuivat vanhemman poikani kasvoilla. Olin jo itse huutanut ääneni käheäksi. Yritin säilyttää jonkinlaisen kuosin hokemalla, että tällaista tämä on, tällaista jalkapallo on. Totta puhuen Asterasilla oli pari todella kovaa pelimiestä. Joukkuehan kaatoi jatkossa jopa Bundesliigan Mainzin ja eteni lohkovaiheeseen saakka.
Ottelun päätyttyä lähdimme jälleen poliisisaattueessa kävelemään kohti stadionin uloskäyntiä. Joku ropsilainen heitti huivin Asterasin fanikatsomoon. Sieltä taputettiin meille. Yhtäkkiä joku kaksikymppinen paikallinen fani seisoi edessäni ja viittoili huiviani. Poikani katsoivat tätä ihmeissään: isi miksi se haluaa meiän huivin vaikka me hävittiin? Vaihdoimme huivit.
Mietin, mitä pojat muistaisivat tästä kaikesta. Siitä, kun kävelimme koko perhe pimeässä yössä kohti keskustaa sinivalkoisessa joukossa. Siitä, kun kaikilla oli tarve kerrata pelin kulkua ja kaikki olivat ystäviä keskenään. Siitä, mitä kotikaupunki ja omat juuret meille merkitsivät. Niistä yhdestätoista suloisesta minuutista, kun olimme kiinni jatkopaikassa.
Huomenna torstaina RoPS pelaa Zagrebissa, Eurooppa-liigan toisella kierroksella. Kuka olisi uskonut tämän mahdolliseksi vielä muutama vuosi sitten? Kävi pelissä miten tahansa, olen varma, että Kroatiaan matkustaneille lappilaisille kokemus jättää muistijäljen, joka on kaiken sen vaivan ja rahan arvoinen – ja enemmänkin.