Ammattiliitot ovat uhkaamassa yleislakolla. Periaatteessa se on kovin vakava asia varsin vähämerkityksellisestä syystä. Nimellisesti syy on pienten yritysten irtisanomisperusteen lieventämisestä. Sehän koskee vain pieniä alle 10 henkilöä työllistäviä yrityksiä ja niissäkin vain erikoistapauksia. Eli esimerkiksi niitä, jotka jäävätkin maanantaisin töihin tulematta, tai eivät muuten sopeudu täsmälliseen työn tekoon. Reippaissa tytöissä ja pojissahan ei sellaista esiinny ja siitä voimmekin olla iloisia.
Edellisen kerran yleislakko oli vaivanamme vuonna 1956. Se paukahti päälle seuraavana päivänä kun Urho Kekkonen tuli valituksi Tasavallan presidentiksi. Demarien kuppi kuohahti silloinkin yli. Kuitenkin on syytä muistaa, että kansa oli puhunut valitsijamiesvaaleissa selvää kieltä. Kekkonen sai yli 510 000 ääntä ja 88 valitsijamiestä. Fagerlholm 72 valitsijamiestä ja 442 000 ääntä. Tuomiojan vastaavat luvut olivat 57 ja 372 000. Kalevi Kilpi sai 56 ja RKP 27 valitsijamiestä.
Tällaiset olivat vaalien lukemat, vaikka sitkeitten neuvottelujen jälkeen UKK tuli valituksi vain yhden äänen erolla 151-149 ja tämän jytisi päälle yleislakko, joka taisi kestää pari viikkoa. Lakko ei koskenut aivan kaikkia, sillä muun muassa sanomalehdet ilmestyivät ja niitä kertyikin yleisille paikoille ja portaikkoihin pinoittain. Sieltä jokainen sai hakea lehtensä.
Tuosta onkin mieleeni jäänyt kaksi eri tapausta. Yksi oli se, että minulla sattui olemaan silloinen neliovinen Moskvist-henkilöauto, jossa varapyörä oli ulkona takana. Olin tankkaamassa Rovaniemen Shellin huoltoasemalla, jossa kiemurteli pitkä lakkolaisjono ja jokaisella kädessä tyhjä pullo. Siihen haluttiin bensaa, ja tietenkin se vei jakelijalta aikaa ja aiheutti tietenkin myös suukopua. Itse en sellaiseen syyllistynyt, mutta aikoessani lähteä tarttui muutamia lakkolaisia autoni kylkeen ilmeisenä tarkoituksenaan kaataa autoni. Sellaista oli joillakin paikkakunnilla tapahtunutkin.
Toinen vakavahko tilanne tuli eteeni Välijoella, jossa vaimoni oli aloittanut syksyllä opettaja työnsä. Kuivatustyömaan parakille oli kutsuttu lakkokokous, jonne sain kutsun työnjohdolta. Toimitsija esitti lakkovaatimuksensa ja asiasta syntyi tietenkin keskustelua. Penkkiriveiltä todettiin vakavaan sävyyn, että mehän olemme itse päässet kiinni maahan, jota meille rintamamiehille luvattiin ja puolet meistä ovat evakkoja Petsamosta. Mehän teemme työtä oman tulevaisuutemme hyväksi.
Vuoden 1956 kovaa aikaa kuvaa hyvin erään keskustelijan toteamus, että emmeköhän jatka työtämme, jollei konekivääriä tuoda ojan penkalle sitä estämään.
