Ikääntymispoliittisissa keskusteluissa on korostettu yksilöllisyyden, riippumattomuuden ja oman vastuun ihanteita. Ikäihmisten hoiva- ja huolenpitopalveluiden kehittämisessä painotetaan asumista omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Rovaniemellä suunnitellaan omatoimisesti asuvien yli 75-vuotiaiden osuuden nostamista 93 prosenttiin. Tämä tarkoittanee sitä, että kolmen vuoden sisällä vähennetään noin 100 ympärivuorokautista laitospaikkaa.
Mikäli perusturvalautakunta näin päättää, tulee mielestämme selvittää, kuinka kotihoitopalveluiden resursseja lisätään. Kotihoidon asiakkaille ja heidän omaisilleen tulee tehdä laaja kysely palveluiden toimivuudesta. Aikaisemmat, suppeat kyselyt eivät ole johtaneet konkreettisiin toimenpiteisiin.
Vanhuspalvelulain (2013) oli tarkoitus turvata ikäihmisten palvelut. Nyt kuitenkin vastataan liikaa hallinnollisiin odotuksiin, eivätkä työntekijät voi toteuttaa sellaisia arvioinnin käytäntöjä, jotka aidosti huomioivat ikääntyneen ihmisen elämäntilanteen. On tärkeää edistää itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta, mutta sen varjolla ei pidä jättää huomiotta paljon tukea tarvitsevan, epävarmuuden keskellä elävän tai elämän loppuvaiheessa olevan ihmisen oikeuksia.
Haluamme korostaa laadukkaan kotihoidon elementtejä. Ensinnäkin, kotipalveluun tarvitaan riittävät resurssit ja lisää ammattitaitoista henkilökuntaa. Työntekijät tarvitsevat koulutusta toimintakyvyn heikkenemiseen, kuntoutukseen ja muistisairauksiin liittyen. Hyvä hoiva edellyttää asiakkaalle nimettyä omahoitajaa ja maksimissaan kolmea vaihtuvaa hoitajaa. Tarvetta hoitoon ja huolenpitoon ei tule määritellä pelkän iän perusteella: muistisairas voi tarvita ympärivuorokautista hoivaa jo alle 70-vuotiaana, kun toinen taas selviää hyvin kotona yli 85-vuotiaana.
Toiseksi, kotipalvelussa tulee pystyä kohtaamaan ihminen arvokkaasti ja yksilöllisesti ottaen huomioon hänen kokonaisvaltainen hyvinvointinsa. Käynnin mitoitus 15 minuuttiin on yleensä riittämätön ja kohtaaminen jää vajaaksi.
Käyntiin tulee sisältyä lääkehoidon ja tietojen kirjaamisen lisäksi mahdollisuus keskusteluun, läsnäoloon ja ulkoiluun. Ihmisen omia vahvuuksia tulee pystyä tukemaan sekä kartoittaa läheisverkosto ja heidän tietonsa toimintakyvyn arvioinnissa, myös naapurit ja ystävät huomioiden. Ikäihmisiä ei saa jättää yksin moninaisten palveluiden viidakkoon.
Kolmanneksi, kotipalveluun satsaamiseen liittyy hyvien apuvälineiden hankinta, teknologian hyödyntäminen (esim. rannekello, missä puheyhteys ja paikannin, turvapuhelin, automaattinen lääkekello). Näihin kotona asumista turvaaviin välineisiin tulee budjetoida riittävä rahoitus ja ikäihmisen ja läheisten kanssa tulee yhdessä käydä läpi eri palveluvaihtoehdot.
Heitä, joilla on taloudelliset mahdollisuudet hankkia palveluita tai turvavälineitä, tulee siihen kannustaa. Sosiaalisen toimeentulotuen saanti voi osaltaan olla tätä mahdollistamassa, mikäli taloudellisesti on tiukkaa.
Neljänneksi, eri yhdistykset ja palveluntarjoajat ovat hyvä tuki ammattilaisille, mutta vapaaehtoistyön varaan ei hyvinvointiyhteiskunta voi apua tarvitsevia jättää. Ikäihmisten ryhmätoiminnat on tärkeä järjestää päiväsaikaan. Vertaistuki auttaa mielenterveyttä ja voimaannuttaa arjessa jaksamisessa. Järjestöille tehdyssä kyselyssä (2015) nousi kuitenkin esille vapaaehtoisten huoli ikäihmisten turvattomuudesta, yksinäisyydestä ja hoidon tarpeesta, johon ei vapaaehtoistyöllä pystytä vastaamaan.
Mikäli tulevaisuuden erilainen senioriasuminen, kotihoito, perhehoito tai palveluasuminen eivät riitä, on kaupungin jatkossakin turvattava ympärivuorokautinen tehostettu palveluasuminen sitä tarvitseville.