Yksi asia on Suomessakin tasa-arvoinen. Se on perustuslain mukaisesti se, että jokainen äänioikeutettu saa käyttää vaaleissa tasan yhden äänen valitsemansa puolueen, valitsijayhdistyksen ja ehdokkaan hyväksi ja kannatukseksi.
Periaate tulee todistetuksi tarkastelemalla vaalien tuloksia vertaillen. Esimerkiksi valitsin moninkertaisen ministerin, keskustan ex-kunniapuheenjohtajan ja useita puolueita perustaneen Paavo Väyrysen ja "romutransuksi" itseään kutsuvan Markus Kuotesahon. Paavo oli ehdokkaana Uudenmaan ja Markus Oulun vaalipiirissä.
Seurasin kilpailevien "veijareiden" vaalimainontaa ja esillä oloa valtamedioissa ja muualla. Kaikkialla läpi maan liehuivat Seitsemän tähden liikkeen Paavo-liput jättäen muut puolueen ehdokkaat varjoonsa. Eikä ollut lehti- ja tv-mainontakaan täysin olematonta. Vaalirahoitusta ei selvityksen muodossa ole ollut nähtävillä. Markuksen ainoan vaalimainoksen näin Oulun seudulla. Se oli pahvilappu, johon oli tussilla kirjoitettu: Markus Kuotesaho - 185 - kusipäisyyttä vastaan. Omatekoinen kyltti oli oivallisesti sijoitettu Juha Sipilän "sontakärry"-julisteen viereiseen sähkötolppaan.
Mikä oli tulos? Markus peittosi Paavon mennen tullen saaden 3 983 ääntä, 1,5 prosenttia vaalipiirin äänistä. Paavo sai vain 1 235 ääntä, 0,2 prosenttia vaalipiirin äänistä. Näin voi toimia vain "mies ja ääni"-periaatteelle rakennettu demokratia. Puheet siitä, että vain rahalla saa ääniä, eivät pidä paikkaansa.
Ei mennyt Paavo ja Markus eduskuntaan, mutta ei mennyt kokoomukseen persuista loikannut Veera Ruohokaan 1 487 äänellään. Muodostuiko Teuvo Hakkaraisen lähes 7 000 euroa maksanut suudelma Veeralle "kuolemansuudelmaksi"? Teuvo sen sijaan meni eduskuntaan 8 036 äänellään. Mikä lienee ollut budjetin suuruus ja onko siihen sisällytetty edellä mainittu kuluerä?
Mistä näissä ilmiössä on lopulta kysymys? Siihen vastannevat aikanaan politiikan tutkijat.