Kuntapäättäjänä saan liian usein yhteydenottoja rovaniemeläisiltä, jotka kokevat olevansa heitteillä tai heidän lähiomaisensa on jäänyt palvelujen ulkopuolelle. Siinä vaiheessa on turha puhua palvelulupauksista, kaupunkistrategioista ja brändeistä. Silloin on järkevämpää ottaa yhteyttä viranomaisiin, auttaa asukkaita tekemään hakemuksia, valituksia ja kanteluita.
Ja vastaus on aina sama: meillä on hyvät peruspalvelut ja on valitettavaa, jos jossakin palveluketjussa on katkos tai päätös on laiton. Tai että Rovaniemen ikäihmiset ovat tottuneet ylipalveluun, sillä kustannustasomme on korkea.
Näitä viestejä en uskalla yleensä välittää rovaniemeläisille. Kuten en sitäkään, että lähiaikojen suunnitelmissa on tarkoitus lisätä ympärivuorokautisessa hoivassa asiakkaiden kiertonopeutta. Termi on suoraan konsultilta. Käytännössä se tarkoittaa, että entistä huonokuntoisemmat vanhukset pääsevät laitoksiin ja viipyvät niissä aiempaa lyhyemmän ajan ennen viimeistä matkaa.
Onhan se valitettavaa, jos intervallipaikka on unohdettu varata, jos hoidossa ei vaideta vaippoja tai nestehukka ajaa keskussairaalaan tiputukseen. Tai jos kotikuntoutus tarkoittaa monistenippuja, mutta kukaan ei käy jumppauttamassa kuntoutujaa tai jos lähes liikuntakyvytön ei saa mitään apua kotiinsa selkäleikkauksen jälkeen.
Ja kun kaikki perustuu nykyisin omavalvontaan, pieniä mokia ei kirjata minnekään: ei sitä, että joku muistisairas jää ilman iltalääkkeitä tai sitä, että hoiva-avustaja on toisella ammattinimikkeellä työvuorolistoissa. Paperilla kaikki näyttä hyvältä.
Näistä asioista ei keskustella kaupunginvaltuustossa tai -hallituksessa. Ehkä joskus pitäisi, sillä me kaikki vanhenemme ja huolenpitoon liittyvät kysymykset ovat keskeisiä arjesta selviämisessä.
Aina kysymys ei ole rahasta. Entä jos työkäytäntöjen laatukriteeriksi vaaditaisiinkin ihmisarvo, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus? Käsitykseni mukaan se ei tule yhtään kalliimmaksi kuin epäinhimillinen toiminta.