Lukijalta: Tuottaako pienten koulujen lakkauttaminen säästöjä?

Kirjoittaja puolustaa pienten kyläkoulujen asemaa. Kirjoituksessa muistellaan Oikaraisen koulua, joka on jo lakkautettu.
Kirjoittaja puolustaa pienten kyläkoulujen asemaa.
Kirjoittaja puolustaa pienten kyläkoulujen asemaa.
Kuva: MARKKU LESKINEN

Taas olemme saaneet lukea uutisia, kuinka pienet koulut rasittavat suuren kaupungin taloutta.

En todellakaan voi ymmärtää, että näillä säästötoimilla talouden pelastamme. Kunnan päättäjien pitäisi joskus miettiä arvoja oikein oikeasti. Mikä on tulevaisuus: uimahalli, Ahon talot vai perheet ja lasten koulutus.

Eräällä pienellä koululla oli käytössä ilmiöopetus jo 1990-luvulta lähtien monien projektien muodossa: kalaprojekti, liikuntapainotteisuus, kädentaitopainotteisuus, retkeilypainotteisuus ja musiikkipainoitteisuus. Yhden syyskauden ajan kävimme yläluokkalaisten kanssa joka aamu pienellä lenkillä. Ei pienen koulun koko estänyt lapsia saamasta monipuolista opetusta ja sopeutumista toimimaan ryhmänä.

Suuressa koulussa, nyt kärjistän hieman, oppilaat valitettavasti ovat massaa, eivätkä saa näin ollen sitä henkilökohtaisuutta, jota he tarvitsevat. Yhtenäinen peruskoulu ei ole tuonut sitä kauneutta, mitä ajateltiin pienten ja isompien oppilaiden ollessa samassa tilassa. Eivät isot ota mallia pienistä tai leiki heidän kanssaan. Pienet lapset saavat aivan vääränlaisia vaikutteita.

Laitan tähän lainauksia erään oppilaan kirjeestä, jossa hän kertoo koulumuistoistaan.

”Ala-asteajoista on jo kauan, mutta muistan erityisen selvästi sen ilon, mikä minulla oli lähes joka päivä mennessäni kouluun. Vaikka asuinkin lähellä, tulin kouluun aina ainakin 15 minuuttia liian aikaisin, sillä ”kuljetusoppilaatkin” tulivat. Jostain kivasta saattaisi jäädä paitsi, jos maleksi kotona.

Välitunneilla oltiin ulkona ja muistan kuinka tärkeää oli avata ovi opettajalle, kun he tulivat ulkoa sisälle tai sisältä ulos. Tälläinen kuva minulla ainakin on. Ulkona oli hauskaa, harvemmin oli mitään ongelmia.

Erityisen hyvin muistan, kuinka luonto oli aina lähellä koulussa, niin opetuksessa kuin välitunneilla. Aina kerättiin puolukoita ja käytiin luontoretkillä. Keväällä hiihdettiin.

Jossain on edelleen se vihko, mihin ystäväni kanssa kirjattiin ylös, kuinka nopeasti lumi suli koulun ruskeasta kivijalasta. Keväisin joka päivä laitettiin hieman lunta kivijalkaan ja katsottiin kellosta kuinka kauan kesti, että aurinko lämmitti sen niin, että pieni vesivana alkoi valua. Samalla kirjattiin ylös päivän lämpötila ja kuvailtiin muutenkin kevään ensi askelia. Mistä lumi on sulanut, missä vihersi, missä vaiheessa oli jäiden lähtö, oliko jossain vielä kukkia.

Erityisesti arvostan sitä, että Oikaraisen koululla sai olla lapsi. Joskus sitä oli liiankin hyväuskoinen. Muistan kun meillä oli kinkerit ja viides–kuudesluokkalaiset olivat kertoneet minulle, että hallelujaa tulee sanoista Halle (aasin nimi) ja lujaa eli nopeampaa. Uskoin sen, koska vanhempia aina uskotaan. Sitten pappi kysyi kinkereillä, että mitä hallelujaa tarkoittaa ja minä pienenä ja innkkaana viittasin ja kerroin näkemykseni. Eihän se taas kovin viisasta ollut, mutta kun kerran tiesin ja kukaan ei vastauksesta pilkannut. Voisi sanoa, että minä elin täällä lapsena ehkä liiankin suojassa, tietämättä mistään pahasta. Aina oli turvallista mennä kouluun.

Ala-asteella jokainen sai olla oma itsensä. Meillä oli aidosti hauskaa joka päivä. Teimme näytelmiä, kymmeniä näytelmiä, lähes koko maailma oli yhtä suurta näytelmää jota suunnittelimme. Suurin huoli maailmassa oli se, löytyykö johonkin rooliin hyvää rooliasua. Tai ennemminkin, kuinka suurta luovuutta täytyi käyttää, jotta saatiin edes pieni pilkahdus esille sitä suurta glamouria niistä vanhoista rievuista, mitä tarvittiin. Muistan kuinka esitimme Punahilkkaa, Kalevalaa, sketsejä, Seitsemää veljestä, Tuhkimoa ja joulupukkia sen miljoona kertaa. Ja aina samoilla vaatteilla.”

Hyvin harva aikuinen käyttää työmatkaansa aikaa niin paljon kuin meidän kuljetusoppilaat. Pienet koulut ovat turvapaikkoja nykyajan rauhattomassa maailmassa.

Jos kouluja halutaan lakkauttaa, niin en ymmärrä, miksi Alakemijoella on kolme koulua kivenheiton päässä toisistaan ja Sodankylän suunnan oppilaalla voi koulumatka olla jopa 80 kilometriä yhteen suuntaan. Muurolassa toimii iso koulukompleksi, johon mahtuvat kaikki Alakemijoen oppilaat.