Vierailin pitkästä aikaa Saarenkylän kirjastossa äitini kanssa. Kaupunkiin muuton jälkeen siellä on tullut harvemmin käytyä, mutta oli ilo huomata kirjaston pysyneen samanlaisena kuin ennenkin. Henkilökunta on ystävällistä ja tunnelma on kiireetön.
Siirryimme etsimään psykologisia teoksia kirjaston nurkkaukseen, jossa sijaitsevat myös tietokoneet, nuo erityisen hyödylliset koukuttajat. Muistelin omaa lapsuutta: kävimme kaverien kanssa monesti koulun jälkeen kirjaston tietokoneilla tulostamassa julkisuuden henkilöiden kuvia. Yllättäen selän takaa kuului "no niin, tapa se", jota seurasi käskevä "puukota sitä". Kiusaus oli suuri ja taakse vilkaistessa alle 10-vuotiaita poikia oli kuulokkeet korvilla pelaamassa sotapeliä, ainakin heidän huudoistaan ja näytöllä välkkyvistä aseista sekä ruumiista päätellen.
Ironista kyllä , olin juuri psykologisten teosten luona ja mieleen palautui teorioita väkivaltaviihteen merkityksestä lapsen kehitykselle.
Amerikkalainen Albert Bandura on tunnettu mallioppimiskokeestaan, jonka tarkoituksena oli osoittaa ihmisen oppivan myös toista havainnoimalla. Teoriaa tutkittiin näyttämällä lapsille filmi, jossa aikuinen käyttäytyi väkivaltaisesti Bobo-nimistä nukkea kohtaan. Lapset jäljittelivät myöhemmin leikeissään aikuisen tapaa potkia ja lyödä nukkea, etenkin, jos aikuista oltiin filmissä siitä kehuttu.
Väitetään myös, että väkivaltaviihde tuottaa uusia aggressiivisia toimintatapoja ja ajatuksia. Ihmiset ovat silti yksilöitä ja moni muu tekijä perimästä ympäristöön vaikuttaa käytökseemme ja asenteisiimme, mutta täysin merkityksettöminä en haluaisi väkivallalle altistumisen seurauksia unohtaa.
Pelaaja on tietokonepeleissä se, joka eläytyy pelin väkivaltaisuuteen ja monesti jo grafiikka luo vaikutelman jossa ollaan itse aseen kantajana sen takana.
Ja kuten kirjastossa kävi ilmi, pojat eläytyivät. "Ammu se" kuului muutaman kerran, "tapa se" vähän useammin. Eikö kirjaston henkilökunnan tulisi yleisten sääntöjen vuoksi kieltää kyseinen melu? Pojat eivät nimittäin kuiskineet.
Kirjastoa voi tuskin vaatia tarkkailemaan, mitä lapset koneella tekevät, mutta yleisen viihtyvyyden vuoksi suosittelisin pitämään huolta, että jokainen asiakas noudattaa kirjaston sääntöjä, joista yksi on hiljaisuus. Rauhallinen kirjastokäynti muuttui yllättäen taistelutantereeksi, jonka kuunteleminen oli erittäin epämiellyttävää.