Lu­ki­jal­ta: Sipilän sote – hukkaan hei­tet­tyä aikaa ja rahaa

Keskustan johtama hallitus kaatui epäonnistuneeseen soteen vaalien alla. Soten projektijohtajana toiminut Päivi Nerg kertoi, että soten hintalappu olisi 200 miljoonaa euroa veronmaksajille ja että valmisteluun käytetty raha ei ole mennyt hukkaan.

Olen tästä täysin eri mieltä. Hallituspuolueet tulevat vaalien jälkeen hyvin todennäköisesti vaihtumaan toisiin, minkä vuoksi uusi hallitus tulee repimään soten valmistelun tulokset auki merkittäviltä osin. Tämä merkitsee palaamista lähtöruutuun.

Veronmaksajien rahoja on käytetty valmistumatta jääneeseen uudistukseen järkyttäviä summia. Rahaa on mennyt Suomen historian suurimman työryhmän, asiantuntijoiden ja virkamiesten palkkioihin. Mitä Päivi Nerg ei muista kertoa, on jokaisen Suomen maakunnan ja kunnanluottamushenkilöiden hukkaan heitetty aika.

Hukkaan heitetty aika tarkoittaa sitä, että kuntien muuhun kehitykseen on jäänyt huomattavasti vähemmän aikaa kuin normaalisti.

Kuntien viranhaltijat ovat tehneet rajusti töitä soten valmistelun ympärillä yhdessä luottamushenkilöiden ja maakuntien väliaikaisten valmisteluelimien kanssa. Soten valmistelu on viivästyttänyt kuntien oman toiminnan kehittämistä, mikä on tarkoittanut sekä huonompaa valmistelua että päätöksiä kuntalaisten palveluiden parantamiseksi ja kuntien tulokehityksen turvaamiseksi.

Hintalappu epäonnistuneelle sotelle on siis paljon suurempi kuin Päivi Nergin esittämät 200 miljoonaa euroa.

Kansalaisten keskuudessa oli jo vuosia esiintynyt syvää epäluottamusta esitettyyn sote-pakettiin.

Valinnanvapautta ei hyväksytty, koska Kokoomuksen esittämä malli olisi lisännyt julkisen terveydenhuollon kustannuksia. Monikansalliset yritykset nähtiin veronmaksajien rahojen pumppaamisena ulkomaisten suursijoittajien taskuihin.

Tästäkin huolimatta keskustalle kokoomuksen esittämä malli kelpasi marraskuussa 2015: keskusta sai maakuntahallinnon ja kokoomus valinnanvapauden. Sotea alettiin viemään läpi kuin käärmettä pyssyyn perustuslaillisista ongelmista huolimatta.

Soten valmistelussa uuden hallituksen tulee:

a) tunnistaa ja tunnustaa perustuslailliset ongelmat,

b) kuunnella kansalaisen ääntä enemmän kuin ajaa sokeasti omia tai puolueiden pakkomielteisiä kärkihankkeita,

c) lähteä aidosti kehittämään sotea palvelutarpeen kautta,

d) turvata samanaikaisesti toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa.

Kirjoittaja on perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä