Olihan se mullaki vuojen alaku ko piipaa-auto joutu hakhen ja siirtämhän teho-osastole LKS:aan.
Ite en parin ensimäisen viikon ajasta palijon muista muutako sen, että tiputuspussit hoitivat ruokailupuolen ja mielessäni pyörivät näyt hoitivat television kattelu nälän. Osastole siirtyminenkhän ei heti tuonu helepotusta, mutta viikon päästä kortisoonin avustuksela pääsin normaalhin hunteeraamishen kiini. Paratoksaaliseksi tämän teki se, koska sama aine oli saanu aikaseksi suuren kasvoherpeksen.
Pääsin pikkuhilijaa kokkeilemhan jalakojen kantavuutta, enkä voinu niile suurija pistemäärijä heilutella. Seurailin sairaalan hyörinää sängystä käsin, ihimetellen sen ”rasvattua” tomintaa niin Rovaniemelä kuin Oulusaki, josa olin kahthenki otheshen. Makkailin sieläki viikon ihimetellen toimintaa, mitä niin suuri henkilökunta (5 900) tekkeekhän päivien aikana.
Pääseehän semmosesa ajasa jonka vietin sairaalasa (8 viikkua) lihaksekki olemattomhan kunthon. Onneksi akka ja tyttäret kävi päivittäin hieromasa, ja palijon muita tuttuja tuomasa mielen virkeyttä.
Kaiken kaikkiihan sairhanhoito on hyväsä kuosisa muilta osin paitti päivystyksen. Viimeksi oottelin 10 tuntia lääkäriä ja vasta 14 tunnin päästä olin osastola. Minusta ois hyvä, jos hoitajat laittaisivat lääkäreile listan, misä järijestyksesä potilhaja otethan vasthan.
Kaiken kaikkiihan olen hoitooni tyytyväinen ja heitän kevätterveiset kaikile mukavile persoonile Iisalamen Jounista lähtien.