Kävin tänään UKK-instituutin testeissä, jotta saan selville, että olenko Reetun laulama kolmikymppinen kunnon puolesta, kuten itse luulen. Paino oli noussut taas pari kiloa, joten sukset jalkaan ja Ounasvaaralle.
Onhan se aivan käsittämätöntä, että Ounasvaarasta kuuluisan kaupungin ladut ovat samanlaisessa kunnossa, kuin ne olivat 60-luvulla, vaikka koneet ja laitteet ovat kehittyneet huimasti. Hiihdin silloin pääasiassa Mäntyvaaran latuja treenatakseni koulun hiihtokilpailuihin. Ensimmäinen hiihti ladun ja muut tulivat perässä. Sama oli meininki nytkin Ounasvaaralla ja viime talvena Mäntyvaarassa.
Hiihdän talven aikana 500–1 000 kilometriä sen mukaan, kun työt ja kelit sallivat Ounasvaaralla, Ylläksellä ja Maijasen-Porokarin alueella. Parhaat ladut ovat Ylläksellä, jossa marraskuusta lähtien ladut on ajettu viimeisen päälle kuntoon aamuyhdeksästä lähtien. Jopa Porokarissakin on ajettu paremmin ladut kuin Mäntyvaarassa ja Ounasvaaralla.
On käsittämätöntä, että perinteistä latua ei ole vedetty molemmin puolin paanaa, kuten muissa hiihtokeskuksissa, jolloin perinteistä hiihdetään aina oikealla puolen ja vapaan hiihtäjät keskellä. Nyt sitten turistit ja kuntoilijat väistelevät toisiansa.
Paanan kapeus ei käy selitykseksi, koska ei ne muuallakaan ole sen leveämpiä. Sky-hotellilta lasku alaparkkipaikalle on turhan vaarallinen varsinkin turisteille, koska vauhtia on kapeassa mutkaisassa rännissä, jota reunustaa järeät petäjät.
Keskustaan laitetaan kaikenlaista vempainta väännettäväksi, mutta määrärahoja säästetään latuverkoston kunnostamisessa. Laitetaan vaikka vapaaehtoinen latumaksu kattamaan kuluja, kuten se on muissakin hiihtokeskuksissa, jos ei muuten rahat riitä. Ainakin muissa hiihtokeskuksissa se toimii. Maksavat mielellään, kun ladut ovat kunnossa.
Luonnossa liikkuminen on parasta myös mielenterveydelle. Tärkeintä kuitenkin on, että liikutaan. Terveyskeskusjonot lyhenevät ja verovarat säästyvät.