Istun kotona kahvikupin äärellä ja katselen ulos ikkunasta. Sataa hiljalleen lunta. Havahdun jälleen huomaamaan, että täällä minä asun, Rovaniemellä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kohta olen elänyt täällä kaksi vuotta. Silti tasaisin väliajoin tämä fakta todella iskee tajuntaan ja saa minut myhäilemään.
Hämäläisen matka Lapin pääkaupunkiin vei yhteensä liki 25 vuotta. Olen ollut aina hieman levoton. Paikkakunta ja asunto ovat vaihtuneet melko tiuhaan viimeisen kuuden vuoden aikana. En ole vielä perustanut omaa perhettä, eikä minulla ole vakituista työtä, jotka pitäisivät minua aloillaan. Tulin Lappiin puolen vuoden määräaikaisuuden perässä, koska halusin tietää, millaista elämä pohjoisessa olisi. Ajattelin, että puolen vuoden jälkeen voin taas jatkaa matkaani uuteen paikkaan. Lähteminen ei ole ollut koskaan vaikeaa.
Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa tuntuu kuin en haluaisikaan kulkea. Ensimmäistä kertaa huomaan juurtuvani.
Useimmat ajattelevat tarvitsevansa juuri työn, perheen tai vaikkapa omistusasunnon asettuakseen. Toiset eivät ole koskaan halunneetkaan kulkea. Kaikki yllä mainitut syyt ovat erinomaisia syitä pysyä aloillaan. Kunhan on itse tyytyväinen.
Minun syyni asettua ei ole mikään luettelemistani. Syyni asettua on se kodin tuntu, jonka tämä paikka ja tapaamani ihmiset saavat aikaan.
Usein hoetaan "Asioilla on tapana järjestyä". Sitten me odotamme, että asiat järjestyisivät. Ja katkeroidumme kun odotustamme ei palkitakaan. Asioilla ei ole tapana järjestyä. Ei jos erehdymme vain odottamaan niiden järjestymistä. Asiat todella järjestyvät vasta, kun teemme jotain niiden eteen.
Jos olisin pysähtynyt jo aiemmin, en olisi nyt täällä. Tiedän, mitä kulkeminen ja levottomuus on. Siksi myös osaan arvostaa, mitä olen täältä löytänyt.
Voihan olla, että joskus vielä kuljen. Mutta en vielä.