Ilmoille pärskähtää aivastus, jonka perään niistetään kovaan ääneen. Saan käteeni nuhjuisen kymmenen euron setelin, joka on ollut nenäliinan alla. Annan vastarahan, useita erilaisia kolikoita. Pidätän hengitystäni ja toivotan hyvää päivänjatkoa.
Käännän katseeni seuraavaan asiakkaaseen. Toistan tapahtuman satoja kertoja päivässä satojen eri ihmisten kanssa ”turvavälin” ollessa noin puoli metriä. En ole sairaanhoitaja suojavarusteissa – olen kaupan myyjä vailla suojaa.
Ihmiset ovat siirtyneet etätöihin, mutta silti me kriittisten alojen työntekijät poistumme kotoa töihin. Poikkeusolojen vallitessa viranomaiset ovat ohjeistaneet, että sosiaalisia kontakteja on vältettävä ja esimerkiksi kaupassa tulisi asioida vain välttämättömästä syystä.