Omat muistoni liittyvät pitseria Giovanniin sillä tavalla, että perheemme asui kyseisessä omakotitalossa Vanhan torin kupeessa 1959–1964.
Sama huoneisto oli tehty aikanaan liikehuoneistoksi, mutta silloisen asuntopulan aikana se vuokrattiin myös asuinkäyttöön. Asuinkäyttöön se oli kyllä aika huono; pieni keittiö ja kolme isohkoa huonetta, kuten liikehuoneistolta saattoi odottaa. Mitään suihkutiloja ei ollut, vain pieni vessa tarkoitettu sen varsinaiseen käyttöön.
Talo oli puulämmitteinen. 1959–1960 välinen talvi oli kova pakkastalvi. Siinä asuessa näin ensi kerran pakkasmittarin osoittavan -42 astetta, joka on kova lukema.
Kannoimme mieheni kanssa kovaa huolta, miten 1959 syntynyt poikavauvamme pysyy lämpimänä ja terveenä, kun aamuyöstä ja aamulla sisälämpötila oli aika matalalla siihen saakka, että omistaja kävi laittamassa tulet uuniin.
Että tällaiseen asuntoon sai silloin tyytyä.
Kun kyseinen talo oli yksityisen omistama ja siinä oli muitakin vuokralaisia, talon emäntä valvoi asukkaiden ja varsinkin alle kouluikäisten lasten toimintaa pihalla. Se ei tahtonut millään mennä hänen mielensä mukaisesti.
Aloimme etsimään kuumeisesti uutta asuntoa jostain kerrostalosta, ja onnistuimmekin sellaisen saamaan nykyisen Hallituskadun varrelta uudesta kerrostalosta. Mainittakoon, että tässä vaiheessa isoilla yhtiöillä, kuten Kemijoen Uittoyhdistyksellä, jota mieheni palveli, vallitsi vielä ns. asuntoetuus. Muutimme uuteen asuntoon keväällä 1964.
Sen jälkeen en vuosiin tiennyt, missä käytössä vanha asuntomme Valtakadun varrella palveli, ja oliko taloon jo laitettu öljykeskuslämmitys entisen puulla toimivan keskuslämmityksen tilalle.
En muista tarkoin, oliko se ihan ensimmäinen pitsapaikka jossa tuli käytyä, mutta kerran sitten kävimme Giovannissa. Kun väkeä oli juuri silloin vähän, juttelimme omistaja Lindellin kanssa, että tultiin katsomaan meidän entistä kotia. Hän tietenkin ihmetteli, miten olimme siinä asuneet. Meidän mukana oli myös silloin jo yli 20-vuotias poikamme, joka syntyi siinä talossa asuessamme. Muistan, miten erilaiseksi oli se iso sali laitettu, joka oli meillä olohuoneena.
Juttelun lomassa söimme pitsat, mutta niistä ei muistissani ole makuja eikä näköjä, mutta kaipa ne hyviä olivat.
Nyt sen talon paikalla on iso kerrostalo ja muistot entisestä alkavat olla ajan haalistamia.
Tämäkin juttu on osa vanhan Rovaniemen historiaa. Uudessa Rovaniemessä ollut kuva (UR 17.12.) muistuttaa kyllä sitä silloista näkymää, mikä oli saatu aikaan entisestä, lähes viisi vuotta kotinamme toimineesta huoneistosta.
Nostalgian nostamissa tunnelmissa,