Lapin kahden suuren valtavirran yhtymäkohdassa seisoo tukevasti paikallaan taivasta kohti kurkotteleva maamerkki, jota kutsutaan Ounasvaaraksi. Sen kalliot ovat tieteen mukaan syntyneet kolme ja puoli miljardia vuotta sitten.
Jokaiselle rovaniemeläiselle ja satunnaiselle kulkijalle on paikasta muodostunut oma sisäinen kiehtovien mielikuvien Ounasvaaransa. Tai sitten ei ja se on vain jokin maanyppylä muiden joukossa eikä merkitse mitään. Ei sitä eikä tätä.
Kun on kysymys kunkin korvien välissä vellovista mielikuvista, niin arvata saattaa niiden olevan jokaiselle erilaisia, ja yhteisiä näkemyksiä on vaikea löytää. Mitä vaaralle tulisi tehdä vai tulisiko tehdä mitään? Koskeako siihen millään tavalla vai antaako olla luonnontilassa?
Mielipiteitä on joka lähtöön. Yksi haluaa kehittää ja pyhittää urheilulle ja liikunnalle koko vaaran. Toinen rakennella hyvinvointipuistoa ja taivaaseen asti ulottuvia portaita. Kolmas hotelleja ja tornitaloja vaaran laelle. Joku kuvittelee tunneleita kallioiden sisälle.
Kun väkevät mielikuvat hyrräävät, niin suurin osa haluaisi vaaraa räpelöidä ja myllätä omien mielikuviensa näköiseksi, kun vain olisi valtaa ja rahaa kaivaa ja touhuta mielin määrin. Mutta onneksi ei ole.
Vähemmän on niitä, jotka antaisivat Ounasvaaran olla omana itsenään luonnontilassa, kuten se on ollut aikojen alusta lähtien. Jokainen elävä olento voi kukin vuorollaan ohikiitävän hetken "hyttysenä" omin silmin ihailla vaaran kauneutta ja katsella tähtiä jos niin sydämessään tuntee.
Koska Ounasvaara nyt vain sattuu olemaan Rovaniemen kupeessa luonnon sylissä silmiemme alla, niin siitä voi iloita. Joillekin vaara kätkee sisälleen ikimuistoisia rakkaustarinoita.
Ounasvaaraa voi kutsua vaikka taivaan pyhäksi lahjaksi. Jokaiselle uudelle sukupolvelle se on elämää rikastuttava kiehtova mielikuvituksen maamerkki.
Kaikille yhteinen ja jokaiselle erikseen oma Ounasvaaransa. Ja hyvä niin.
