Kiitos maa- ja metsätieteiden tohtori Ville Hallikaiselle kirjamme Metsä meidän jälkeemme kritiikistä (LK 5.6.). Kirja-arvio jatkaa keskustelua metsistä ja tuo siihen uusia näkökulmia. Muutamia kohtia haluaisimme tarkentaa.
Hallikainen määrittelee kirjamme pamflettimaiseksi. Pamfletille on ominaista esittää suoraan tekijöidensä mielipiteitä tai kannanottoja. Metsä meidän jälkeemme ei tee niin. Kirja esittelee kattavan joukon alan asiantuntijoiden haastatteluja ja mielipiteitä.
Päättelyketjut tai kirjassa esitellyt tutkimukset eivät ole kirjan kirjoittajien, vaan kirjaan haastateltujen ansioituneiden tutkijoiden ja asiantuntijoiden. Haastateltavat ovat valikoituneet kirjan näkökulman kautta: teos käsittelee metsäkysymyksiä luonnon, metsänomistajien ja -käyttäjien näkökulmasta. Ei siis niin, että kirjassa esitettäisiin väitteitä, joiden tueksi olisi etsitty haastateltavia. Yli vuoden aikana tehdyt haastattelut laajensivat ja lavensivat aihetta moniin suuntiin, joita emme kirjoitusprosessia aloittaessamme osanneet arvatakaan.
Hallikainen nostaa esille kaksi virhettä. Kuten hän korjasi, Inarissa kyse oli kyse nimenomaan 3 000 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin havaintomäärästä, ei lajimäärästä. Lisäksi Hallikainen toteaa, että kirjassa väitetään virheellisesti metsälain velvoittaneen hakkuisiin. Tällaista kirjassa ei väitetä.
Emme perusteellisen taustatyön ja useiden asiantuntijahaastattelujen aikana löytäneet tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi jaksollisen metsänkäsittelyn olevan metsänomistajalle taloudellisesti selkeästi jatkuvaa kasvatusta kannattavampi vaihtoehto. Emme tehneet kirjaa jatkuvasta kasvatuksesta, mutta haastateltavat nostivat sen esiin kerta toisensa jälkeen. Jatkuva kasvatus sisältää vielä paljon kysymyksiä suurelta osin siksi, että se sallittiin Suomessa vasta 2014 metsälainuudistuksessa. Samasta syystä siitä on tutkittua tietoa Suomessa niukasti.
Hallikainen viittaa myös siihen, ettei hiilinieluista puhuttaessa voida ohittaa sitä, kuinka nimenomaan tehometsätaloudella on saatu aikaan puuvarastojen kasvu. Tuolloin ei voida myöskään jättää huomioimatta tehometsätalouden aiheuttamia seurauksia metsäluonnolle ja vesistöille.