Uusi Rovaniemi uutisoi laajasti Mortin männikön asemakaavahanketta, jota ollaan jääräpäisesti viemässä eteenpäin (UR 5.7.). Rantaviirin asukkaiden huolen alueensa ainoan metsikön kohtalosta on helppo ymmärtää. Asukasyhdistyksen puheenjohtajan johdolla asukkaat ovatkin oikeutetusti ja määrätietoisesti ryhmittymässä vastustamaan kaavahanketta.
Kyseinen metsäalue muodostaa yhtenäisen viherväylän asuntoalueelta Kemijoen rantaan. Asemakaavassa alue on varattu puistoalueeksi ja se on aktiivisessa käytössä sinne rakennettuine kuntoratoineen.
Yhtenäisen puistoalueen kaavassa rikkoo sen halki osoitettu liikennealuevaraus. Sen jatkeelle mahdollisesti rakennetaan hamassa tulevaisuudessa Kemijoen ylittävä silta. Myös tulevaa asemakaavoitusta ohjeistavassa yleiskaavassa männikköön on osoitettu samat aluevaraukset.
Tiettävästi Rovaniemen Luonnonvarakeskus (Luke) tarvitsee jatkossa aluetta vähenemässä määrin. Koska puistoalueen omistaja on aina viime kädessä kaupunki, luontevin tapa edetä alueen suhteen olisi ollut käynnistää neuvottelut maa-alueen hankkimiseksi kaupungin omistukseen. Sehän ei poissulje, etteikö Luke voisi aluetta edelleen käyttää tarvitsemiltaan osin.
Senaatti-Kiinteistöjen taholta olisi ollut korrektia aktiivisemmin pyrkiä maaneuvotteluihin alueesta. Kovin passiivinen näyttää myös kaupunki olleen metsäalueen hankkimiseksi omistukseensa.
Senaatti-Kiinteistöjen aloitteellisuus asemakaavan muuttamiseksi ei näytä ulospäin erityisen tyylikkäältä. Se lähti konsulttinsa avulla oma-aloitteisesti kaavoittamaan aluetta vastoin yleiskaavan määräyksiä unohtaen, että kaavoitusmonopoli kuuluu kaupungille.
Myös kaupunki, yleiskaavaan vedoten, olisi voinut jättää hakemuksen juuri nyt lepäämään. Nyt jos koskaan pitäisi pyrkiä ensisijaisesti neuvottelemaan maa-alue kaupungille. Mikäli vapaaehtoista kauppaa ei synny, kaupungilla on myös ehkä turhan kovaltakin kuulostavana keinona lain mukainen lunastusoikeus puistoalueeseen.
Omistaessaan Mortin männikön kaupunki voisi kaikessa rauhassa sopia Luken jatkossakin tarvitsemista metsälöistä sekä pohtia alueen lopullista käyttöä. Samalla kaupunki voi selvittää, onko järkevää jokin osa puistikosta uhrata tai olla uhraamatta mahdolliseksi asuntoalueeksi. Tärkeää aikalisä on myös sen vuoksi, koska alueen läpi osoitetun liikenneväylän tarve on yhä täysin auki.
Tasa-arvo on tärkeä yleinen tavoite. Se on usein tuotu esiin myös kaupungin maapolitiikkaa sivuavassa keskustelussa. Kaavoituksessa maanomistajilla eivät kuitenkaan aina ole samanlaiset vaikutusmahdollisuudet. Valtio luokitellaan tässäkin mielessä vahvaksi maanomistajaksi. Tässä kaavahankkeessa kaupungin tulee kuitenkin suhtautua hakemukseen kuten minkä tahansa maanomistajan kohdalla.
Vireillä olevaan kaavaprosessiin liittyvän kuulemisen jälkeen esittelevän virkamiehen, kuka hän sitten onkin, luulisi ymmärtävän ja rohkenevan esittää luottamuselimelle, ettei kaavamuutokseen lähdetä – ainakaan tässä vaiheessa. Perusteita löytyy metsikön luontoarvoista, asukkaiden tarpeista ja hyväksytystä yleiskaavasta.
Kaarlo Kantola