Hyvä nimimerkki Omaishoitaja (UR 12.11.). Suuret kiitokseni solidaarisuudesta ja siviilirohkeudesta, jota osoititte kirjoituksellanne. Arvostan sitä suuresti, etenkin kun useimmat lukijat, jopa ne, joita asia henkilökohtaisesti koskee, turvautuvat vanhaan viisauteen: "Helpointa istuutua kuumalle hellanlevylle on tehdä se jonkun toisen pyllyllä."
Katson kuitenkin aiheelliseksi oikaista yhden lauseen kirjoituksestanne: "Todennäköisesti hänenkin (Kynnys ry:n lakimiehen) työaika on rajallinen, niin että hänen aikansa ei riitä tutustumaan yksittäisen hakijan tilanteeseen." Tämä ei pidä paikkaansa. Kynnys ry:ssä toimii kolme lakimiestä, jotka edustavat maan huippuosaamista vammaispalveluasioissa. Omakohtaisena kokemuksenani voin kertoa, että olen asioinut kahden Kynnys ry:n lakimiehen kanssa, joilla on aikaa, tietotaitoa ja etenkin oikeaa asennetta auttaa yksittäistä asiakasta.
Kynnys ry on vammaisten ihmisoikeusjärjestö, jonka toiminnanjohtaja on Kalle Könkkölä. Hän on pitkäjänteinen vammaisten ihmisoikeuksien edistäjä. Hänet vihittiin kunniatohtoriksi Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan promootiossa 27. toukokuuta 2016. Könkkölällä on lisäksi ollut merkittävä rooli vammaistutkimuksen määräaikaisen professuurin perustamiseen tarvittavien varojen keräämisessä sekä vammaisten kehitysyhteistyötä tukevan Abilis-säätiön perustamisessa.
Miten sitten Rovaniemen kaupungin vammais"palvelun" sosiaalityöntekijät onnistuvat tekemään pelkästään kielteisiä päätöksiä? Edelleen omakohtaisen kokemukseni mukaan neljää kultaista sääntöä seuraamalla:
1. Johdata asiakasta harhaan. Hyvällä onnella hän ei tunne vammaispalvelulakia eikä tiedä oikeuksiaan. Minua johdettiin harhaan VPL-kuljetushakemuksessa 2015.
2. Pyri välttämään VPL:n mukaisia päätöksiä. Käytä aivopesua ja pyri todistamaan, että asiakas ei ole vammainen, vaan esimerkiksi vain ikääntynyt (oma tapaukseni LK 29.10.2016).
3. Ohjaa asiakasta hakemaan maksullisia palveluja.
4. Älä missään nimessä sorru aktiiviseen neuvontavelvollisuuteen. Itse tiedät, että sinulla sellainen velvollisuus on, mutta (edelleen hyvällä tuurilla) asiakas ei sitä tiedä. Ja voivathan ne vammaiset auttaa toinen toisiaan, miten somaa, eikö niin?
Odotankin kihelmöivällä uteliaisuudella sosiaalijohtajan meriselitystä siitä, miten on mahdollista, että saman sosiaalilautakunnan alaisuudessa toimii kaksi palvelua, jotka ovat aivan eri planeetoilta: vammaispalvelun toiminta keskittyy heittämään kapuloita vammaisten rattaisiin.
Sen sijaan ikäosaamiskeskuksesta löytyy rautaista ammattitaitoa, osaamisen taso on korkea, sieltä saa jopa kaikki normit ylittävää ylenpalttista asiakaspalvelua. Ainoat elämääni helpottaneet neuvot ja vinkit olen saanut ikäosaamiskeskuksesta.