Tiedämme, ainakin teoriassa, että ensin on hyväksyttävä itsenä sellaisena kuin on, jonka jälkeen voi rakastua peilikuvaansa, joka sitten taas johtaa siihen, että voimme rakastaa muita.

Pyyteetön rakkaus on puhtaasti hyvää, se huokuu ihmisestä. Rakastava ihminen osaa kunnioittaa itseään ja muita. Kokonaan toinen tarina on, jos osaa rakastaa vain itseään. Olemme kaikki uniikkeja, luojan kiitos! Tämä pallo olisi jo poksahtanut, jos täällä hääräsi kaltaisiani ”tasaisia” vaakanaisia ja -miehiä tai oikeammin henkilöitä.