Helge Niva vetää mutkat suoriksi historian monimutkaisten vaiheiden edessä (LK 9.7). Neuvosto-Venäjän sokea ihailu pakottaa hänet jopa minimoimaan Normandian maihinnousun merkityksen Natsi-Saksan kukistamisessa.
Lyhyesti sanottuna: Ennen sotaa länsivallat, Englanti ja Ranska etunenässä, tekivät monia karkeita virheitä uskoessaan ns. myönnytyspolitiikan (appeasement) hillitsevän fasistisia diktatuureja lähtemästä aggressiopolitiikan tielle.
Neville Chamberleinin julistama "Rauha meidän ajallemme" ei näin ollen toteutunut, vaan edessä oli katkera sota. Muitakin reunaehtoja oli toki olemassa. Otan niistä esille pari päällimmäistä.
Ilman Saksan ja Neuvostoliiton 23.8.1939 solmimaa Molotovin-Ribbentrobin sopimusta etupiirijaot sisältävine lisäpöytäkirjoineen Hitlerin Saksa ei olisi uskaltanut lähteä valloitussotaansa, koska edessä olisi ollut kahden rintaman sota.
Pahamaineisen sopimuksen myötä - joka sivumennen sanoen altisti Suomen provosoimattomaan aggressioon Venäjän taholta - Saksa saattoi suunnitelmiensa mukaisesti miehittää Tanskan ja Norjan, kukistaa salamasodalla Ranskan ja suunnitella lopulta Englanninkin miehitystä.
Tällä välin Stalinin johtama NL miehitti kaikessa rauhassa Puolan itäosat diktatuurimaalle sopivalla ankaruudella, johtaen muun muassa tuhansien puolalaisten upseerien murhiin (Katyn). On turha väittää, että näin toimien NL osti itselleen aikaa, koska on tiedossa, että NL itsekin suunnitteli hyökkäystä Saksaa vastaan, kunhan olosuhteet olisivat olleet kohdallaan.
Toiseksi kannattaa muistaa länsivaltojen Neuvostollitolle sodan kuluessa toimittama mittava materiaalinen apu, jota kuljetettiin vaaroja uhmaten niin Jäämeren kautta Murmanskiin kuin myös Iranin kautta etelä-Venäjälle.
Apu sisälsi satoja tuhansia kuorma-autoja, tuhansia panssareita, lentokoneita, loputtoman määrän tykkejä sekä muuta sotatarviketta. Neuvosto-historiassa tämä apu toki mielellään unohdetaan tai vähintäin minimoidaan, mutta kriittisimmällä hetkellä, esimerkiksi Stalingradin taistelun aikoihin sillä lienee ollut ratkaiseva merkitys.
On totta, että NL:n sodanaikaiset uhraukset kaatuneiden sotilaiden ja siviilien määrissä mitattuina olivat ylivertaiset muihin verrattuina. Sen faktan ääressä kannattaa kuitenkin pysähtyä pohtimaan: mitäpä jos NL olisi oikealla hetkellä pidättäytynyt liittoutumasta perivihollisensa Natsi-Saksan kanssa - miten toisenlaiseksi historia olisikaan saattanut muodostua. Joka tapauksessa moni suomalainen kommunistikin vakuuttui Stalinin ja Hitlerin liittouman irvokkuudesta ja taisteli Talvisodassa urhoollisesti idän "apua" vastaan.