EU:n maataloustukien ja alueiden kehitysrahojen pienentämistä suunnitellaan. Sitä ei voi hyväksyä. On tärkeää, että Suomi on tulevaisuudessakin elintarviketuotannon suhteen omavarainen, ja että lähiruokaa on saatavissa koko maassa. Maaseudun paikallinen kehittäminen turvataan nyt hyvin EU:n maaseuturahaston kautta.
Suomen EU-tuista suurin osa tulee maataloustukina, 1,5 miljardista jopa 60 prosenttia. Tukien pienentäminen tekisi Suomesta entistä suuremman nettomaksajan. En kannata tätä. Maatalousbudjetti tulee jakautua jatkossakin tuottajille suoraan meneviin tukiin ja maaseudun kehittämiseen. Etelän alkuperäinen kansallinen tuki 141 on taas neuvoteltavana. Tuella on erittäin suuri merkitys viljelijöille ja se on tärkeä myös pohjoisille alueille. Olisi vaikea perustella pohjoisen tuen tasoa, jos koko etelän 141-tukijärjestelmä romahtaa alta.
Etelän maito- ja naudanliha ovat kriittisessä pisteessä. Niiden erityistuki tulee EU:n budjetista. On välttämätöntä, että Suomi saa oikeuden maksaa tuotantoon sidottua tukea myös tulevalla rahoituskaudella. Tämä ei ole itsestään selvää, vaan vaatii jämäkkää politiikkaa sekä parlamentilta että Suomen hallitukselta. Pidän erityistukea välttämättömänä.
Tulevalle EU:n ohjelmakaudelle on tarve kehittää maatalouden rahoitusta. Finnveran takaus olisi yksi hyvä vaihtoehto mietittäessä vakuusmalleja maatalouden rahoitukseen. Nyt rahoitusmahdollisuus on käytössä lähes kaikilla muilla toimialoilla, lukuunottamatta maa- ja metsätaloutta. Finnveran rahoitusmallit sopisivat hyvin myös maatalouden omistajanvaihdosten edistämiseen ja luomutuotantoon siirtymisessä. Luonnonmukaisesti tuotetulla ruualla on hyvä menekki viennissä. Valitettavasti vientiin ei riitä luomutuotteita riittävästi.