Maailma on mullistunut. Se tapahtui toissailtana, kun digitaalisuus saapui kohdallemme konkreettisesti. Se saapui olohuoneeseen.
Digitaalisuus on käsittääkseni tehokasta ja laadukasta tietojenhallintaa, jossa edellytetään teknologisten laitteiden tarkoituksenmukaista käyttämistä. Tässä tapauksessa käytettiin puhelinta.
Vaimoni oli yhteydessä Rovaniemeltä WhatsApp-videopuhelun kautta lapsenlapseemme, Ruotsin Piteåssa asuvaan kolmevuotiaaseen Hilla-tyttöön. Puhelu alkoi normaalisti ihan keskustelemalla päivän kuulumiset, kunnes Hillan puhelin alkoi liikkua mystisesti ja levottomasti huoneistossa.
Mummo ihmetteli eri kuvakulmia: välillä näkyi lattiaa, välillä kattoa ja Hilla-tytön ääntäkin kuului. Mummo huuteli, että mitä sinä puuhaat ja teet, mutta vastausta ei kuulunut.
Hilla-tyttö oli keksinyt, että hän alkaa leikkiä nukkeleikkiä samalla kun mummokin on mukana. Mummo oli paiskattu vaunuun, ja sillä ajeltiin pitkin pirttiä ja kuviteltu leikki oli valmis. Kuinkas ollakaan, leikkiin oli kytketty ”digimummo” mukaan.
Näin ollen ”mummottaminen” on tullut helpommaksi: paikkaan, aikaan, tekniikkaan sitoutumattomaksi. Olemme mullistaneet maailman. Ikävää ja kaipuuta voidaan lieventää digitaalisuuden välityksellä.
Tätä ei olisi uskonut vielä 80-luvun lopulla, jolloin opiskelimme markkinoille tulleita lerppukoneita ja matkapuhelimia. Mitä tulevaisuus onkaan taas 50 vuoden kuluttua, se jää nähtäväksi. Digimummo on tullut.