Pitkin syksyä kokoomuksen johtavat kunnallispoliitikot ovat tämänkin lehden mielipidepalstalla ja virallisemmillakin kannanotoilla yrittäneet todistella, kuinka aluelautakunnat vievät muka valtuuston budjettivaltaa. Viimeksi tiistaina (LK 31.1.) Juhani Juuruspolvi yritti todistella tällaista vastineessaan Esko-Juhani Tennilän aluelautakuntien asemaa pohtivaan kirjoitukseen.
Kokoomuslaisten argumenteilla ei ole kuitenkaan todellisuuspohjaa, sillä valtuusto valitsee aluelautakunnat ja antaa niille budjetit samoin kuin muillekin lautakunnille.
Aluelautakuntien jäsenet vain nimetään toimialueen ihmisten demokraattisissa kokouksissaan esittämistä kuntalaisista – samaan tapaan kuin esimerkiksi pääosa vanhusneuvoston jäsenistä valitaan eläkeläisjärjestöjen esitysten mukaan. Näin tapahtuu siksi, että kylillä ja eläkeläisjärjestöissä tiedetään parhaiten, ketkä heidän asioitaan todella ajaa kaupungin hallinnossa ilman puoluepoliittista mandaattia, jota taas kokoomuslaiset näyttävät pitävän tärkeimpänä asiana Juuruspolven kirjoituksen mukaan.
Tämä on toki ymmärrettävää kokoomuksen kannalta, sillä kyläkokoukset eivät monestikaan esitä tehtävään kokoomustaustaisia henkilöitä, kun kylien aktiiveista ei kovin helposti löydy sellaisia. Tällainen asia tuli esille jo entisen maalaiskunnan aikana, kun kyläkoulujen johtokuntiin piti valtuuston puoluepoliittisen mandaatin mukaan valita myös kokoomuslainen jäsen – usein tehtävään tuli vanhempi rouvashenkilö, jolla ei ollut lapsia koulussa viimeiseen kymmeneen vuoteen, ei lapsenlapsiakaan.
Aluelautakunnat perustettiin nimenomaan sen vuoksi, että päätäntävalta tulisi mahdollisimman lähelle kuntalaisia ja niissä olisi paras asiantuntemus alueen asukkaiden tarpeista niin, että niukkenevilla resursseilla saataisiin mahdollisimman paljon aikaan joki- ja tienvarsisuuntien asukkaiden kannalta. Mikään tässä ei ole muilta kaupunkilaisiltakaan pois, sillä aluelautakuntien budjetti lasketaan niiden asukasmäärän suhteessa.
Joulukuulla viimeksi sain olla mukana Yläkemijoen aluelautakunnan järjestämässä koulutuspäivässä, jossa kylien aktiivien kesken etsittiin suuntaa, miten kylien elivoimaa saadaan lisätyksi ja esimerkiksi vanhusten palvelut turvatuksi, kun Sote-asiat siirtyvät pois kaupungilta.
Tällaiset asiat jäisivät aika köykäisiksi Juuruspolven esittämissä, näennäisdemokratiaan perustuvissa, aluetoimikunnissa, joilla olisi vain lausunnonanto-oikeus todellisen päätäntävallan sijaan. ”Kahvikerhossa” aktiivien määräkin varmaan vähenisi.
Tämän kevään vaaleista alkavalla valtuustokaudella aluelautakuntien tarve tulee entistä tärkeämmäksi, kun valtuuston koko taas pienenee ja maaseudun kyliltä on entistä vaikeampaa saada minkään puolueen edustajia valtuustoon, kun valtuustopaikkaan tarvittava äänimäärä nousee niin korkeaksi.
Kylien Rovaniemen tarpeet uhkaavat jäädä entistä enemmän keskustaajaman kaupunkilaisten varjoon. Tämä tuli aikaisemmalla valtuustokaudella jo hyvin konkreettisesti esille, kun Rovaniemelle oli laadittu maankäyttöstrategia. Silloin oli vielä onneksi maaseutulautakuntakin olemassa ja pääsin sen jäsenenä korjaamaan asiakirjassa olleen puutteen – ennen lausuntokierrosta mikään paperia käsitellyt instanssi ei ollut huomannut, että Rovaniemellä pitää kaavoituksessa ottaa huomioon myös maaseutumaisen asutuksen tarpeet, mikä tuli esityksestäni lautakunnan yksimieliseksi päätökseksi. Aluelautakuntien asiantuntemusta siis tarvitaan entistä enemmän.