Alakorkalon koulurakennuksen alla ja ympäristössä oleva maa on öljyvahingon vuoksi pilaantunutta. Öljyvahinko selvisi, kun öljylämmityksestä luovuttiin uuden hakelämpölaitoksen takia. Ely-keskus edellyttää pilaantuneen maa-alueen puhdistamista.
Alakorkalon koulu on toiminut vuodesta 1927 ja nykyinen koulu on rakennettu 1957. Koulurakennus on rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde, joka tulee säilyttää, ja jonka ominaispiirteet tulee säilyttää. Rakennusta ei saa purkaa (MRL 41.2, Alakorkalon osayleiskaavan selostus 3.3.2017). Saastunut maa täytyy vaihtaa koulua varoen. Jos maaperän kunnostustyöt on tehtävä 31.12.2018 mennessä, tehtäisiin työt kesäloman aikana, jolloin väistötiloja ei tarvittaisi.
Esitämme ensisijaisesti, että Rovaniemen kaupunki hakee ely-keskukselta lisäaikaa pilaantuneen maaperän kunnostustyölle, jotta Alakorkalon koulun toimintaa voidaan jatkaa, kunnes Alakemijoen palveluverkkoselvitys valmistuu. Mikäli lisäaikaa ei saada eikä maatöitä pystytä tekemään kesäloman aikana, on väliaikainen elementtirakennus sijoitettava nykyisen Alakorkalon koulun yhteyteen. Alakorkalon asukkaiden mielestä on erittäin tärkeää, että koulun toiminta jatkuu kylällä maaperän puhdistustöistä huolimatta.
Elementtirakennus on mahdollista sijoittaa koulun omalle liikuntakentälle, jolloin ei tarvita suuria maatöitä, eikä koulun toiminta ja oppilaiden turvallisuus vaarannu. Kuljetuskustannuksissa säästetään 120 000 euroa/vuosi (koulutuslautakunnan esityslista 1.3.2018). Koulun piha-alueella on erillisessä rakennuksessa erittäin hyvät liikuntasali- ja teknisen työn tilat. Kaikkein tärkeintä on, että koululaisten arki säilyy samanlaisena kuin ennen.
Koulutuslautakunnalle ei ole esitetty vaihtoehtoja Alakorkalon koulun väistötiloista. Kilpailutus on käynnistetty, ennen kuin koulutuslautakunta on edes käsitellyt asiaa ja tehnyt päätöstä väliaikaistiloista tai sijoituspaikasta. Onko tämä hyvän hallintotavan mukaista toimintaa?
Väistötiloista ja niiden sijoituspaikasta ei ole kuultu asukkaita. Alakorkalon kyläyhdistys ry ja vanhempaintoimikunta ovat esittäneet aloitteessaan 8.11.2017 väistötilaksi viipalekoulua Alakorkalon koulun yhteyteen. Asiasta on tiedotettu Wilma-viestillä vain koulun nykyisten oppilaiden vanhempia. Koulun tulevaisuus ja maaperän puhdistustyöt vaikuttavat kaikkiin kylän asukkaisiin.
Elementtirakennus sijoitettaisiin Viirinkankaan koulun lähellä olevaan ainoaan luonnontilaiseen metsään. Onko Viirinkankaan koulun lähiasukkaita ja Rantaviirin asukkaita kuultu tässä asiassa?
Viirinkankaan koululla on ahtaat teknisen työn tilat. Alakorkalon koululaiset eivät voi käyttää Viirinkankaan koulun liikuntasalia vaan heidät pitää kuljettaa linja-autolla Keltakankaan liikuntahallille. Alakorkalon koululaisille ei ole omia erityisopetustiloja elementtirakennuksessa. Myös Viirinkankaan koulun välituntipihan ja luistelualueen riittämättömyys huolettaa.
Niskanperälle on valmistunut keväällä 2017 osayleiskaava, jossa on 125 uutta rakennuspaikkaa. Koulun oppilasmäärä on nykyisten tilastojen mukaan laskeva, mutta uudet tontit houkuttelevat lapsiperheitä lisää kylälle. Kylä sijaitsee lähellä kaupunkia ja palveluita, sijainti on uusille asukkaille houkutteleva. Alakorkalon kylän kivijalka on toimiva koulu.
Anna-Tuulia Jylhä on Alakorkalon ala-asteen vanhempaintoimikunnan jäsen ja Ilkka Palonen Alakorkalon kyläyhdistyksen puheenjohtaja.
Juttua korjattu 28.2. klo 8.30: Anna-Tuulia Jylhä on Alakorkalon ala-asteen vanhempaintoimikunnan jäsen, ei puheenjohtaja, kuten jutussa alunperin kerrottiin.