Suomessa kuoli viime viikolla ensimmäisen kerran sitten vuoden 1949 ihminen poliittisista syistä tehdyn väkivallan uhrina. Tappaja on uusnatsijärjestö Kansallisen Vastarinnan riveistä ja tapettu oli helsinkiläinen 28-vuotias rasismin vastustaja. Kyseessä on poliittinen tappo.
Tälle tapahtumalle löytyy historiallisia vertauskohtia 1930-luvulta, jolloin edellisen kerran äärioikeistolaiset Lapuan liikkeen kannattajat ja jäsenet vainosivat vasemmistolaisia ihmisiä. Useita ihmisiä pahoinpideltiin, kuljetettiin Venäjälle, ainakin kolme surmattiin.
Tähän on tultu , koska Suomessa on johtavien poliitikkojenkin taholta levitetty maahanmuuttajavastaista, ihmisarvon kieltävää propagandaa, jossa on erityisesti syyllistetty vasemmistolaiset ja vihreät (vihervasemmisto) ja suvakit. Viranomaiset ovat sallineet äärioikeiston järjestäytyvän ja sille annetaan edelleenkin vähintäänkin sivustatukea muun muassa joidenkin perussuomalaisten johtavien poliitikkojen toimesta.
Tähän oikeistolaistumiskehitykseen liittyy maamme militarisoiminen, tiivistyvä yhteistyö NATO:n kanssa ja kuvitelmat, että kansainvälisen tai kotimaisen politiikan ongelmat voidaan selvittää aseellisesti, vahvistamalla puolustusta. Kaiken kaikkiaan kaiken takana voi nähdä kansainvälisesti ja myös Suomessa jo suhteellisen pitkään vallinneen eriarvoisuutta kasvattavan politiikan. Eriarvoisuus kasvaa maiden sisällä mutta myös kansainvälisessä taloudessa. Nämä asiat yhdessä ovat räjähdysaltis yhdistelmä, joka johtaa väkivaltaan ja pahimmillaan kuolemaan.
Tämän kuoleman jälkeen on viimeistäänkin tajuttava, että äärioikeisto on pysäytettävä. Eri puolueissa on aika ymmärtää, että ääriliikkeiden kannattajat ja tukijat on saatettava vastuuseen tekemisistään ja sanomisistaan. Rasismin vastaiset julistukset eivät riitä. Koko yhteiskunnassa on lopetettava rasismin ja fasismin tukeminen, ihmisten halventaminen. Sanat ovat tekoja ja niistä seuraa tekoja.