Minua kiinnosti suuresti yläkerrasta tulevat työskentelyn äänet, jotempa päätin mennä kattomhan koska asuimmekin syntymäkotini Mattilan yksihuoneista vinttikamaria. Isän mielestä ei ollu oikeen soveliasta tulla urkkimhan varsinkhan näin lähelä joulua.
"Miähän olen menosa nukkumhan enkä ossaa silimät kiini kulukia."
Sen verran kerkesin nähä, että isälä ja Matti-setälä oli vaneria viereshän sekä kaavat jokka muistutti vesilintua. Matila oli käjeshän joku kumman näkönen työkalu jota en ollu ennen nähäny. En malttanu olla kysymättä mikä vekotin se mahtaa olla?
"Lehtisahaksihan tätä nimitelhän", Matti opasti.
Minua se jäi kaivelemhan se nimi, ko lehtiä ei näkyny mishän. Tämä yläkerran porstua oli kylymilhän olevaa aluetta mihin oli kyhätty mummon ja äijän kesänukkumapaikka, onnipussi! Se muistutti kait linija-piiliä ja siksi näin korian nimen saanu vaikkaki oli vain kovalevyistä tekaistu.
Vielä kerkesin sen verran kysästä, että kukahan mahtanee saaha tämän linnunnäkösen leikun? Sitteppä sen jouluna näkkee mihin talhon se mennee ja kuka sitä tarvinnee oli isän vastaus. Menin nukkumhan vähän sekavin aatoksin. Pääsä risteili ajatukset: Jospa se pukki sittekki viepi sen ison lahajan toishen talhon.
Tulihan pitkän ootuksen jäläkhen aattoki ja miä ko tulisila hiililä aamusta lähtien. Yritin kattella ulos, mutta ikkunat oli umpijääsä ja vain puhaltelemala sai pientä reijän tapasta syntymhän lasin alapäähän. Kyselin varmaan päntiönhän millon se pukki tullee?
"Se tullee sitte ko lehemät on lypsetty ja kaikki elukat ruokittu."
Kyllähän sieltä tuhannen kysymyksen jäläkhen rupes kuulumhan ovien narskahtelua. Pukki väänty pakettien kans sisäle.
"Eikö ole ankkaa meile?", tuli multa kysymys pukkia kohti.
Käyppä siä Matti kattomasa jäikö tuone kuisthin paketteja. Ja sieltähän tuli…ANKKAKEINU! Punasta, keltasta ja valakosta väriä päälhensä saanhena se oli kyllä sen joulun hitti. En muista, oliko siinä kenenkhän nimiäkhän, mutta sillä ei ollu väliä kunhan se vain oli Mattilan pirtin lattiala!