Luke: Il­ves­ten määrän lasku py­säh­ty­nyt

Ilves on maamme ainoa luonnonvarainen kissapeto.
Ilves on maamme ainoa luonnonvarainen kissapeto.
Kuva: Jussi Leinonen

Luonnonvarakeskuksen uusimman kanta-arvion perusteella ilveskanta on lähes samansuuruinen kuin viime vuonna. Vuodesta 2014 alkanut ilvesten määrän lasku näyttäisi pysähtyneen. Suomessa arvioidaan olevan 1845–1955 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Suurimmassa osassa Suomen riistakeskuksen alueita ilvesten määrä on pysynyt edellisen vuoden tasolla. Ilveskanta on pienentynyt selvästi kahdella Suomen riistakeskuksen alueista, Oulun Poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa ja Kaakkois-Suomessa. Pentueiden määrä on kasvanut hieman Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa.

Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden syys-helmikuun väliseltä ajalta tallentamien pentuehavaintojen ja lumijälkilaskentojen pohjalta tehtyyn arvioon erillisten pentueiden määrästä. Kaikki ilveshavainnot pitivät sisällään yhteensä noin 2800 ilvespentueiden näkö- ja jälkihavaintoa, mikä on noin 30 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikajaksona kaudella 2017–2018.

Arviossa ei ole mukana Ahvenanmaan pentuehavaintoja. Se ei myöskään sisällä arviota touko-kesäkuussa 2019 syntyneistä pennuista arviointiin liittyvien epävarmuuksien takia.