Lounais-Lappi

Sauvosaaren urheilupuiston yleissuunnitelma kommentoitavissa – kustannusarvio 3-4 miljoonan välillä

Työt voisivat ajoittua vuosille 2019-2021, mikäli valtuusto suhtautuu myönteisesti alueen kehittämiseen.

Sweco
Sauvosaaren urheilupuiston yleissuunnitelma kommentoitavissa – kustannusarvio 3-4 miljoonan välillä

Takakentän merenpuoleiselle sivulle on suunniteltu katettuja katsomopaikkoja.

Jouni ValikainenKemi

Suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys Swecon yleissuunnitelma Sauvosaaren urheilupuiston kehittämisestä on kuntalaisten nähtävillä Kemin kaupungin nettisivuilla osoitteessa otakantaa.fi. Se on myös alustavasti esitelty Kemin valtuutetuille.

–Aineisto on kattava ja siitä voi muodostaa oman mielipiteensä. Uskoisin, että Sauvosaari kiinnostaa yhtä lailla kuin koulu- ja päiväkotiverkon tulevaisuus. Siihen saimme noin 400 vastausta, kaupunginjohtaja Tero Nissinen kertoo.

Sauvosaaren urheilupuiston suunnitelmassa puhutaan paljon muustakin kuin mahdollisesta Palloseura Kemi Kingsin liigalisenssin saamisesta. Toki Sauvosaaren takakentän laajentaminen ja muuttaminen lämmitettäväksi keinonurmeksi, tehokkaat valot ja katettujen katsomopaikkojen lisääminen vähintään 1 500:aan ovat olennainen osa suunnitelmaa.

–Sauvosaaren takanurmi on nykyisin hyvin vähällä käytöllä. Lämmitettävä tekonurmi palvelisi eri käyttäjäryhmiä suurimman osan vuodesta, Nissinen sanoo.

Palloseura Kemin toiminnanjohtaja Arto Hakala ja puheenjohtaja Antti Pasanen olivat mukana, kun kaupungin edustajat esittelivät Sauvosaaren kehittämishanketta Palloliiton edustajille.

–Ykkösprioriteetti on lämmitettävä keinonurmi. Harmittaa vain, että hanke ei ole vielä mukana Kemin ensi vuoden talousarvioehdotuksessa, Hakala sanoo.

Sweco on arvioinut, että lämmitettävän tekonurmen hintalappu olisi 704 000 euroa.

Fitness park mahtuisi tekonurmen luoteiskulmaan lähelle nykyistä koripallokenttää.

Fitness park mahtuisi tekonurmen luoteiskulmaan lähelle nykyistä koripallokenttää.

Yleisurheilijat ovat jo pitkään päivitelleet juoksuradan kulunutta pinnoitetta. Se alkaa olla kuoppineen jo vaaratekijä juoksijoiden nilkoille.

–Juoksuradan pinta on uusittu yli 30 vuotta sitten eli se on Suomen vanhimpia käytössä olevia pinnoituksia. Vuoden 2012 jälkeen emme ole voineet enää edes anoa kansallisen tason kisoja kentän huonon pinnan vuoksi. Esimerkiksi Veitsiluodon Kisaveikkojen Elokuun kisat järjestetään avoimina aluekilpailuina, VKV:n puheenjohtaja Sami Zerni kertoo.

Yleissuunnitelmassa on otettu huomioon myös pääkentän katsomon päivittäminen.

VKV on anonut yhdessä Alatornion Pirkkojen kanssa 19- ja 22-vuotiaiden SM-yleisurheilukisojen järjestämistä vuodelle 2020. Kisapaikkana on Pohjan Stadion. Edellisen kerran nuoret yleisurheilivat SM-mitaleista Torniossa 2010.

Pääkentän juoksuradan pinnoite on yli 30 vuotta vanha.

Pääkentän juoksuradan pinnoite on yli 30 vuotta vanha.

Sauvosaaren kehittämisessä on otettu huomioon muutakin kuin pelkästään kilpaurheilu. Kunnille tulee yhä enemmän vastuuta terveysliikunnan järjestämisestä, mihin Sauvosaaren kentät kuntopolkuineen ja latuineen voisivat tarjota hyvät mahdollisuudet.

Kemin matkailuvaltti lumilinna sijaitsee aivan kenttien läheisyydessä. Matkailijat hakevat lomiltaan aktiviteetteja, joten Sauvosaaren tarjoamat liikuntamahdollisuudet olisi luonnollista liittää matkailupalveluihin.

–En näe Sauvosaaren urheilupuiston kehittämistä pelkästään kulueränä. Se on kaupungille myös tulolähde kilpaurheilun, terveysliikunnan ja kasvavan matkailun myötä. Sauvosaari on upea alue, joten siihen investointi on hyvinkin perusteltua, Nissinen sanoo.

Jos Swecon yleissuunnitelma hyväksyttäisiin kokonaisuudessaan, sen kustannusarvio liikkuu kolmen ja neljän miljoonan euron välillä. Vertailukohdaksi voi ottaa Tornion uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen, joka maksaa noin 8,5 miljoonaa euroa.

–Yleissuunnitelma tarkentuu hankkeen edetessä ja on hyvinkin mahdollista, että yleissuunnitelma toteutuu vain osittain. Mahdollinen rakentuminen voisi valtuuston päätöksellä ajoittua vuosille 2019-2021, Nissinen sanoo.

Samanaikaisesti Kemissä on lähdössä liikkeelle isohko koulu- ja päiväkotiverkoston uudistaminen. Sen kustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa ja kestoaika kolmesta neljään vuotta.

Sauvosaaren kehittämishankkeisiin voi saada valtion tukea sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta että opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Sauvosaari

Poimintoja alustavasta kustannusarviosta.

Yleisurheilukenttä:517 000 euroa (suurin erä kestopäällyste 220 000 euroa).

Tekonurmikenttä: 704 000 euroa (tekonurmen nukkamatto noin 225 000 euroa).

Takakentän valaistus: 450 000 euroa led-valaisimilla, 350 000 euroa monimetallivalaisimilla.

Rakennukset: 950 000 euroa (tekonurmikentän katsomo 300 000 euroa, yu-kentän katsomo 200 000 euroa)


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Jalkapalloilijat ovat saaneet viimevuosina aivan älyttömästi kaikkea. Eikö vuorostaan olisi aika panostaa muihin urheilulajeihin! Mm jäähalli on jo niin surkea samoin kuin yleisurheilukenttä. Ei se ps kemi kauaa sielä veikkausliigassa pysy.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös