Kemin kaupunki myy nettihuutokaupalla rakennuksiaan ja tonttejaan, joille sillä ei ole käyttöä. Osa huutokaupattavista rakennuksista vaatii kunnostusta.
Kaupunginhallitus on päättänyt tilatyöryhmän raportin perusteella myytävien rakennusten listan. Tämäntapaisissa kaupoissa kaupunginhallitus on suositellut viime aikoina avointa tarjouskilpailua.
– Kaupunki haluaa luopua rakennuksista ja tonteista, joille sillä ei ole käyttöä. Niistä aiheutuu kaupungille kuitenkin jonkinlaisia käyttökuluja ja muita kuluja. Ihan turhaan me niitä seisotamme tyhjillään ja toisekseen ne lisäävät meidän korjausvelkaa. Rakennukset vaativat aina korjaus- ja ylläpitotoimenpiteitä, kaupunginarkkitehti Kaisa-Mari Immonen sanoo.
Rakennuksista myynnissä on muun muassa kaupungin pääkirjastona ja Kemin historiallisena museona toiminut vanha talo Sauvosaarenkatu 11:ssä keskustassa. Kunnostusta vaativa, suojeltu rakennus valmistui alunperin vuonna 1955 pankiksi. Huoneistopinta-alaa siinä on 744 neliötä.
– Rakennus on ollut pari vuotta tyhjillään. Kaupungilla ei ole käyttöä sille, Immonen sanoo.
Myös pihapiirin kaksi muuta rakennusta ovat myynnissä samaan aikaan. Tontti kuuluu kauppaan.
Valtakatu 25:ssa R-kioskin yläpuolella on myynnissä 144 neliön osakekiinteistö, joka on toiminut kaupungin toimistotilana.
– Taloyhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamisen vuoksi sen voi muuttaa nyt myös asunnoksi, Immonen kertoo.
Peurasaaressa on myynnissä vanha, purkukuntoisena myytävä päiväkotikiinteistö ja saman pihapiirin nuorisotila tontin kanssa. Kumpikaan rakennus ei ole käytössä.
– Vireillä olevan asemakaavamuutoksen vuoksi ostajalla on mahdollisuus vaikuttaa tontin asemakaavamerkintään. Nyt se on yleisten rakennusten -tontti, mutta siitä voi tehdä vaikka asumistontin tai palvelutontin, Immonen toteaa.
Hän toivoo, että joku kiinteistökehittäjä kiinnostuisi Peurasaaren kohteesta ja tekisi purkutöiden jälkeen siihen jotain muuta. Päiväkodissa on huoneistoalaa 467 neliötä ja nuorisotilassa 108 neliötä.
Lisäksi kaupunki kauppaa kolmea pientä sosiaali- ja terveyspuolen käytössä ollutta tukiasuntoa, joita myy eteenpäin kiinteistönvälittäjä. Yksi asunnoista on yksiö Marttalassa ja kaksi kaksioita Mäntylässä ja Siikakankaalla.
Kaupungilla on myös kolme omakotitalotonttia nettihuutokaupassa myynnissä, joiden huutokaupattavaksi laittamisesta päätti tekninen lautakunta. Kaupungingeodeetti Paulus Rantajärvi sanoo, että kaupungilla on yli 90 rakentamatonta omakotitalotonttia kunnallistekniikan piirissä. Joku tontti on saattanut olla viisikymmentä vuotta tyhjillään.
– Yritämme nettihuutokaupalla herätellä rakentajia huomaamaan, että täälläkin on tontteja olemassa. Paattion ja Ajoksen tontit ovat aika hyvänkokoisia omakotitalotontteja. Kolmas tontti on Syväkankaalla, Rantajärvi sanoo.Pääasiassa Kemin omakotirakentaminen keskittyy Nauskaan ja Rovalle. Nauskassakin on useita tontteja vielä vapaana kunnallistekniikan piirissä.
Tyhjistä tonteista voi kysyä kaupungin maankäytöstä ja niitä voi katsella kaupungin karttapalvelusta netistä. Todella harva omakotitaloasukas kuitenkaan ostaa Kemissä omaksi vuokratonttiaan.
Huuto-kaupoille voi tulla jatkoa
Kemin kaupungin netissä huutokaupattavat tontit ja rakennukset ovat myynnissä avoimella kauppapaikalla huutokaupat.com-sivustolla 12. toukokuuta asti.
Huutokaupan jälkeen kaupunginhallituksen pitää vielä hyväksyä tarjoukset rakennuksista ja teknisen lautakunnan tarjoukset tonteista. Samalla sivustolla on myynnissä myös muiden kuntien tontteja ja rakennuksia sekä monenlaista muutakin yksityisten ja julkisen sektorin omaisuutta.
Kemin kaupunki yritti kaupata 2–3 vuotta sitten Pajusaaren koulua nettihuutokaupalla, mutta se ei mennyt kaupaksi. Tontteja kaupunki ei ole huutokaupannut netissä aikaisemmin.
Kaupunginarkkitehti Immonen sanoo, että Kemi kauppaa jatkossakin nettihuutokaupalla tontteja ja rakennuksia, jos kauppa nyt käy. Hänellä on listalla lisää kohteita, joita voi myydä samalla tavoin.
Lisäksi kaupunki virittelee ehdotuksia yrittäjävuokralaisilleen tilojensa ostamisesta.
– Jos tilat eivät mene kaupaksi näille yrittäjille, ne tulevat esimerkiksi avoimeen huutokauppaan myytäväksi, kaupunginarkkitehti Kaisa-Mari Immonen toteaa.