Loistavia uutisia Kemistä?

-
Kuva: Teija Laurinolli

Tapasin Tampereen Teatterikesässä muita teatterinjohtajia eikä minun lisäkseni juuri kenelläkään ollut mitään positiivista kerrottavaa omasta kaupungistaan. Katsojaluvut ovat valtakunnallisesti nousussa, mutta joka paikassa leikataan ja useampikin kaupunki kamppailee korjausta vaativien tilojen ja tiukan talouden kanssa.

Kansallisteatteri sai 50 miljoonaa euroa uuden osan peruskorjaukseen suoraan budjettivaroista, mutta muut toimijat voivat odottaa korkeintaan 30 prosentin remontti- ja uudisrakennusavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Vuosittain jaettava avustussumma on 5,58 miljoonaa ja hakijoita riittää. Moni hanke on päässyt OKM:n alustavaan rahoitusohjelmaan mukaan, mutta uusi teatteritalo jää silti nousematta tai peruskorjaus tekemättä. Päättäjätasolla ryhdytään puhumaan pakollisista palveluista, supistetaan tilaohjelmia ja toivotaan, että vaurioituneissa tiloissa voitaisiin vielä työskennellä yksi vuosi. Tai viisitoista.

Missään muualla ei ole vielä koettu sellaista, että ulkopuolinen taho rakennuttaa teatteritilat ja vuokraa ne kaupungille pitkällä sopimuksella.

Kajaanissa ja Kouvolassa on odoteltu tilapäätöksiä jo useita vuosia. Kajaanin kaupunginteatteri joutui tänä syksynä luopumaan Sissilinnana tunnetun toisen esitystilansa käytöstä samasta syystä kuin kemiläiset kollegansa marssivat ulos kulttuurikeskuksesta vuosi sitten. Jyväskylän kaupunginteatterin peruskorjauksen tarve pääsi lööppeihin, kun suuren näyttämön lavanostin romahti näyttävästi viime talvena. Emme siis ole yksin, vaikka Kemi onkin ainoana teatterina joutunut kokonaan ulos tiloistaan.


Tosiaan tässä on jo vierähtänyt kokonainen vuosi väistötiloissa. Ja lisää on tulossa. Tilannehan on se, että kulttuurikeskuksessa sijainneet tilamme ovat saamassa purkutuomion, kaupungilla ei ole tarjota teatteritoimintaan soveltuvia ja sisäilmaltaan terveitä tiloja, varaa uudisrakennukseen ei ole eikä haluja ostaa uusia tiloja tai investoida vuokrattavan tilan mittavaan remontointiin löydy. Veikkauskertoimet eivät sanoakseni ole olleet juurikaan uusien tilojen puolella. Olemmekin teatterilla odottaneet vähän niin kuin ihmettä ja palvelleet väliaikaisissa tiloissa asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.

Vihdoin paikallisjulkisuuteen saatu hanke Kemin VPK-säätiöstä ja uudesta Kultuuritalosta räjäyttää toteutuessaan valtakunnallisen kulttuuritähdistön uuteen malliin. Missään muualla ei ole vielä koettu sellaista, että ulkopuolinen taho rakennuttaa teatteritilat ja vuokraa ne kaupungille pitkällä sopimuksella. Yhtäkkiä Kemi on saamassa uuden teatteritalon, kauan kaivatun konserttisalin ja nykyaikaiset vuokrattavat tilat kaikille toimijoille.

Teatterikesässä kollegojen silmiin syttyi toivon liekki, kun kerroin alustavan anonyymisti Kemin ihmeestä. Mikäli hanke toteutuu, näyttäytyy kaupunkimme kulttuuripalveluitaan rakastavana edelläkävijänä. Hanke tulee avaamaan aivan uudenlaisen keskustelun julkisista kulttuuritiloista ja parantaa toivottavasti muidenkin kaupunkien mahdollisuuksia ehjiin ja terveisiin tiloihin. Tässä olisi uusi hyvä syy olla ylpeä kemiläisyydestä!


Kirjoittaja Kemin teatterinjohtaja