Maailma muuttuu, eikä näillä näkymin parempaan suuntaan. Koska syrjäinen Suomi on osa maailmaa, muutos koskee myös meitä – halusimme sitä tai emme.
Kolmen ministeriön työryhmät esittävät tiedustelulain pikaista muuttamista siten, että Suojelupoliisi ja Puolustusvoimat saisivat nykyistä laajemmat oikeudet hankkia kansallisen turvallisuuden kannalta tarpeellista tietoa seuraamalla luottamuksellista viestintää ilman yksityiskohtaista rikosepäilyä. Koska asialla on kiire ja esityksessä kajotaan perusoikeuksiimme, eduskunnan pitäisi hyväksyä lakimuutos nopeutetussa järjestyksessä (LK 20.4.). Se onnistuu vain, jos lain takana on viisi kuudesosaa eli vähintään 166 kansanedustajaa 200:sta.
Lakiesitys lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle. Eduskuntaan se etenee ensi syksynä. Sitä ennen Suomessa on käytävä perusteellinen ja kiihkoton, mielellään populismivapaa keskustelu turvallisuudestamme ja perusoikeuksistamme.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on jo ehtinyt torpata muutoskiireen. Hän pelkää, että kyseessä on ennakkotapaus, joka murentaa perusoikeuksien suojaa (IL 19.4.). Myös muun muassa Vihreistä löytyy kiireen epäilijöitä.
Kiireelle löytyy hyviä perusteluja, joista tärkeimmät ovat muuttunut turvallisuustilanne ja uudenlaiset uhat. Laaja terrorismi ei välttämättä uhkaa Suomea, mutta yksittäisen radikaalin tekemä väkivaltaisku on mahdollinen. Jotta se voidaan torpata ennakolta, viranomaiset tarvitsevat kaikki, muissa länsimaissa jo käytössä olevat keinot käyttöönsä.
Suomi on viivytellyt asiassa liian kauan. Jos selvä enemmistö päättäjistä on yhtä mieltä lakimuutoksen välttämättömyydestä, muutoksen lykkääminen seuraavan, 2019 valittavan eduskunnan kontolle on paitsi turhaa politikointia myös edesvastuutonta profiilinnostoa. Entä, jos siihen mennessä tapahtuu jotakin pahaa, mikä olisi voitu estää laajemmalla tiedustelulla? Kuka kantaisi vastuun? Kumpi on loppupelissä tärkeämpää, yksittäisen ihmisen viestintäsuoja vai isomman joukon turvallisuus?
Mahdolliset Stasi- ja KGB-vertailut ontuvat pahasti. Tiedusteluoikeuksien ajantasaistaminen ja laajentaminen eivät tarkoita sitä, että turvallisuusviranomaiset ryhtyisivät tirkistelemään tavisten sähköposti-, twitter- ja WhatsApp-viestejä. Miksi he niin tekisivät? Jos epäilijät eivät luota tässä asiassa oikeusvaltion moraaliin, heidän on syytä uskoa lakiin, joka asettaa tiedustelulle tarkat rajat ja tiukat valvojat.