Kaksi kymmenen korvilla olevaa poikaa juttelevat näennäisen rennosti ensimmäisen maantiepyöräilykilpailunsa lähtöviivalla.
Kyseessä on yhteislähtökilpailu, joka ajetaan poliisisaattueessa suljetuilla kaduilla. Molemmat ovat paikalla omasta tahdostaan.
Kysyn toiselta, miten meinaat ajaa? Hänellä on selkeä taktiikka: peesaan ja sitten lopussa ajan ohi ja voitan! Toinen vastaa yrittävänsä vain ajaa täysillä. ”Aha!”, vastaan molemmille ja toivotan hauskaa kisaa.
Tässä vaiheessa kasvattajat jo usein ymmärtävät kumpi pelaa upporikasta ja rutiköyhää ja kummalla säilyy mieli positiivisena koko kisan ajan.
Täysillä sotkijan tavoite on toisten toiminnan vaikutuspiirin ulkopuolella eli hänellä itsellään. Toisella on mielessä voitto. Ei ehkä koko kisan voitto, mutta vaikka yhden henkilön voitto. Mitä luulette, että kummalla on pelissä enemmän?
Itseluottamuksen ulkoistaminen on motivaation kannalta ongelmallista.
Voittoa tavoitteleva poika ei huomaa, että voittoa tavoittelevat muutkin. Jos hän ei onnistukaan suunnitelmassaan, ajatus lipsuu helposti siihen, että pyörä ei toiminut tai jokin muu ulkopuolinen syy esti häntä toteuttamasta suunnitelmaansa voittamisesta. Usein tästä seuraa harmitusta ja huonoa käytöstä.
Parhaimpaansa pyrkivä tekee omaa työtään. Ajaa hymy huulilla, eikä lannistu, vaikka kärki karkaa. Täysillä hän silti sotkee! Voiton tavoittelemisen sijaan itseluottamus on hänen omissa käsissään.
Kilpailun edetessä motivaatio muuttuu. Toinen huomaa, ettei pysykään peesissä ja voitto karkaa. Mieli tekee tepposen ja loppumatkaa hissutellessa on aikaa keksiä selityksiä lähinnä itselleen, miksi en pysynyt perässä. Toinen alkaa lähestyä maalia innosta puhkuen edessä olevia selkiä ohitellen ja loppusuoran kirissäkin hän onnistuu.
Motivaation osalta näitä kahta mallia kutsutaan minä- ja tehtäväsuuntautuneeksi motivaatioilmastoksi.
Tehtäväsuuntautunut henkilö keskittyy helpommin hetkeen. Hän ei ajattele, mitä muut hänestä ajattelevat tai mitä tavoitteen saavuttaminen hänen elämälleen merkitsee. Hän vain tekee parhaimpansa sillä hetkellä, ja se yleensä tuottaa myös parhaimman lopputuloksen.
Mistä moiset ominaisuudet sitten kumpuavat? Kasvatuksesta? Ympäristöstä? Vai onko se luonteen piirteissä ja temperamentissa?
Varmaan kaikki vaikuttaa motivaatioilmaston syntymiseen ja kumpikaan ominaisuus ei tee pienestä pyöräilijästä yhtään sen rakkaampaa tai vähemmän rakasta. Nämäkin pojat kuitenkin tulevat samoista vanhemmista ja molemmat haluavat viivalle uudelleen. Paljon riippuukin, siitä kuinka osaamme suhtautua aiheuttamatta lapsen itseluottamuksen menetystä.
Suomalaista urheilumenestystä seuraamalla joskus tuntuu, että jäljet johtavat sylttytehtaalle. Mediassa urheilijat sanovat tekevänsä parhaansa ja katsovansa mihin se riittää.
Onko asia kuitenkaan näin? Asia on helpompi todeta kuin toteuttaa.