Lähes kaksimetrinen eläkeläinen huojuu kuntosalille. Olemus huokuu arvovaltaa, silmissä asuu ystävällisyys ja päättäväisyys.
Kun viimeinen askel huojahtaa salin lattialle, pieni kivunirvistys välähtää herran suupielessä. Käsi hakee tukea porraskaiteesta. Käden puristus on luja, kun Jormaksi esittäytyvä mies avaa tilannettaan.
Eläkkeellä ollessa fyysinen aktiivisuus on jäänyt vähäiseksi. Lähipiiri sanoo ”Olet jo oman osasi tehnyt, älä nyt vanha mies enää rehki. Anna kun minä hoidan”
Nyt polvikivut viimein pakottivat lääkärille. Kulumia ja nivelrikkoa oli lääkärin diagnoosi. Sisu nousi miehen mielessä, puukkoa en polveen halua!
Kaikilla eläkeläisillä ja myös työikäisillä on kulumia ja nivelrikkoa, silti suuri osa heistä tulee toimeen ilman leikkausta ja kipuja. He elävät autuaan tietämättöminä niistä. Mitä nyt välillä vähän kolottaa.
Ongelma muuttuu todeksi usein vasta, kun lääkäri tekee diagnoosin. ”Ei tuolla polvella vuoria enää valloiteta."
Nyt oli kuitenkin jouduttu tilanteeseen, että Jorman kotona asuminen vaarantuisi jo esimerkiksi kahden viikon influenssan aikana. Toimintakyvyn reservikapasiteetti oli vähäinen.
Todettiin, että aletaan töihin. Työntekoon Jorma oli tottunut jo poliisina ja sitä ennen savotoilla. Vähän tutustuttiin ja päästiin jyvälle siitä, että lääkärin puukon pelko motivoi eikä tekevä mies halua jäädä paikalleen.
Ensimmäinen yhteinen harjoitus käveltiin korttelin ympäri. Näki, että sielusta otti. Silti jatkettiin ja opeteltiin kävelemään. Otettiin kaveri mukaan reissuille. Kaveri vei metsään hirvimetsälle. Enää ei sieluun ottanut. Pääsi mies mukaan porukkaan.
Pian koitti aika, jolloin salin portaat eivät enää saaneetkaan suupieltä irvistykseen. Rauta nousi ja hurtti huumori lensi. Vesijumppaankin muori vei.
Lenkit pitenivät, ja kohta kävelytettiin jo muita eläketovereita sauvojen kanssa ja ilman. Oma harjoittelu otti aikaa enemmän päivästä kuin urheilijalla. Välillä piti toppuutella.
Kavereita löytyi aina jumpalle ja lentopalloon. Itse keksivät alkaa järjestämään niittotalkoita ennallistamisniityille, halon hakkuuta veteraaneille, lauluiltamia vanhainkodeille ja Kunnossa kaiken ikää -kävelytempauksia sekä historiakävelyitä kaupungilla. Kaikki olivat tervetulleita.
Me ”liikunnan ammattilaiset” tuimme ja järjestimme sitä, mikä meidän käsissämme oli. Enemmän oli noissa monissa osaavissa käsissä. Jos varaa ei ollut, niin varat hankittiin. Entinen autokauppias piti siitä puolesta huolen. Meistä tuli yhteisö. Kaverista pidettiin huolta ja välillä surtiin poismenneitä.
Niin, puukkoa ei polvi tarvinnut. Sen sijaan askel vei pitkän miehen Kilimanjarolle, vaikka ei se nivelrikko mihinkään hävinnyt. Silmissä asui sama lämpö ja päättäväisyys.
Lapin amk:n Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksen opettajat kirjoittavat tällä palstalla liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin ilmiöistä.