Yli 40 vuoden työelämän, omien lasten ja vähän lastenlastenkin hoitamisen jälkeen en kaipaa aikatauluja enkä vastuita, kirjoittaa Irja Mäkitalo. Hän ei halua säännöllisesti ulkoiluttaa lemmikkiä kakkapussi taskussa tuulessa ja tuiskussa, ei sitoa valjaisiin, ei imuroida karvoja tai ruokkia säännöllisesti, ei käyttää eläinlääkärillä, madottaa, rokotuttaa, leikkauttaa eikä anoa päivittäistä hoitajaa pikkureissuja varten.
Lemmikkejä Mäkitalolla silti on. Yksi niistä tuli Australian Sydneysta kirjekuoreen lämpimästi pakattuna noin15 000 kilometrin matkan ensin rahtilentokoneen ruumassa ja sitten maata pitkin pohjoista kohti, Rovaniemen postitiskille asti. Sieltä Mäkitalo toi sen kotiin untuvatakin povessa 30 asteen pakkasessa.
– Sain joululahjan laillani ympäristönsä luonnonkasveihin hurahtaneelta Australian serkulta. Lahja oli harmaa ”partatuppo”. Kostutin sen haalealla vedellä, juttelin kuin vanhalle tutulle, toivotin tervetulleeksi ja vein kukkavalon alle toipumaan. Aamulla muutama ”partakarva” oli pystyssä – se eli, Mäkitalo muistelee.
Parta on ananassuvun naavatillandsia. Tarkka lajimääritys puuttuu, mutta aboriginaalikielellä parran nimi on mana eli voima.
– Kieputin sen oksalle hellästi, ja kolme talvea se on keinunut viileän makuuhuoneen kukkavalossa kaktusten ja jättijuorun seurassa. Iltaisin sumuttelen, sanon hyvät yöt ja se vastaa uniajan kuvilla. Kesät parta viihtyy pihapihlajassa, toissakesän sateissakin se kasvoi.
Syksyisen kirpputorilöydön, avosylisen puufiguurin sylissä Mana yltyi kukkimaan, Irja Mäkitalo kertoo.
– Pieniä nystyjä en ensin kukiksi uskonut, mutta suurennuslasi ja netti todistivat, että kukkia ne ovat. M
Vuodenvaihteen tienoilla mana ja kymmenvuotias lehtikaktus kukkivat toista kuukautta. Lehtikaktuksessa oli yli 120 valkoista tähteä. Nyt Mäkitalo houkuttelee liki 40-vuotiasta vanhaapoikaa ja kanarialaista Mooseksenkehto-juorua kukkimaan keväällä.
– Sisäkasvien kesäenergia antaa minulle voimaa, kun pohjoiset luonnonlemmikit lepäävät. Kesällä pohjoinen luonto pursuaa energiaa, jonka vastaanottaminen syventää aineen ja energian ymmärtämistä ihmisessäkin. Eläin- ja kasvilemmikit tuottavat iloa ja voimaa ihmisille, kullekin omilla tavoillaan, Mäkitalo sanoo.