Halauksiin latautuu maanantaiaamuna suurta rakkautta ja lämpöä, kun Atte Ohtamaa kaappaa tamperelaisen hotellin aulassa tyttärensä Alinan ja Lilianin syleilyynsä. Lähdön hetki on aina haikea – ja varsinkin nyt, kun ekaluokkalainen Alina juhlii 8-vuotissyntymäpäiväänsä.
Hymyt ovat silti herkässä, sillä perhe on saanut viettää vielä aamun yhdessä. Reipas päivänsankari vakuuttaa, että lahjat ovat olleet "hyviä".
Kello 10.02 tytöt ja heidän Ida-äitinsä suuntaavat Tampereella vietetyn MM-kisojen avausviikon jälkeen junalla takaisin Ouluun. Isä-Atte puolestaan jää kisakaupunkiin jatkamaan kultajahtia yhtenä Leijonien luottopuolustajista.
Asetelmaan tiivistyy paljon ammattiurheilijan elämän siitä puolesta, jota suuri yleisö ei näe ja jonne median kamerat sekä nauhurit eivät ulotu.