
MM-välierä, Suomi–USA 4–3 (1–1, 2–1, 1–1)
Suomi pelaa kolmannen kerran peräkkäin miesten MM-turnauksen loppuottelussa. Leijonat kaatoi lauantain ensimmäisessä välieräottelussa USA:n maalein 4–3.
Leijonien tuleva finaalivastustaja ratkeaa illalla pelattavassa toisessa välierässä, jossa iskevät yhteen hallitseva maailmanmestari Kanada ja Kari Jalosen luotsaama Tshekki.
Leijonien ottelun alku oli lähes yhtä tahmea kuin puolivälierässä. Avausvaihto pyöri sitkeästi Suomen puolustusalueella. Hannes Björnisen viisikko kesti vielä paineen, mutta perään verkko heilui Jussi Olkinuoran takana.
Sakari Mannisen johtama ykköskenttä sai ottaa USA:n 0–1-osuman kontolleen. Juuso Hietanen ei saanut omaa miestään nuhteeseen maalin edessä, ja Nate Schmidt vei vieraat johtoon.
Takaiskumaali ja Marko Anttilan pari painavaa taklausta sytyttivät Leijonat. Valtteri Filppula, Miro Heiskanen ja Juho Lammikko pääsivät perätysten oivallisiin maalipaikkoihin, mutta kukaan heistä ei onnistunut. Vielä.
Tähtipuolustaja Heiskanen kuittasi erheensä, kun avauserää oli jäljellä reilut kolme minuuttia. Hieno nousu hyökkäysalueen laidasta ja rystylaukaus maalin kattoon.
Leijonat nousi kuskin paikalle toisessa erässä. Manninen tykitti ylivoimapelissä Suomen 2–1-johtomaalin. USA:n 20-vuotias Sean Farrell hyödynsi Leijonien konkarikapteeni Filppulan lepsuilun ja nosti joukkueen tasoihin.
Leijonat kuittasi hetkeä myöhemmin, kun puolustaja Sami Vatanen iski isännät jälleen karkumatkalle. Suomen NHL-tähti Heiskanen kuittasi osumaan syöttöpisteen.
Päätöserän alussa Heiskanen (1+2) oli jälleen valokeilassa, kun hän pohjusti yhdessä Vatasen kanssa Joel Armian tekemän 4–2-maalin.
Kahden maalin johtoasemastaan Leijonat ei enää luopunut, vaikka USA nousi vielä kolme minuuttia ennen loppua maalin päähän, kun joukkue pelasi ilman maalivahtiaan.
Tunnelma Tampereella jäi yllättävän vaisuksi. Yleisömeri syttyi huutamaan ja kannustamaan lähinnä vain maalien ja onnistuneiden suomalaissuoritusten jälkeen.
Hurmio areenalla kohosi kunnolliselle tasolle vasta päätöserässä, kun Suomen loppuottelupaikka oli enää sinettiä vaille.
Silmiinpistävää oli, että areenan alakatsomoissa, niin sanotuilla parhailla katsomopaikoilla, oli useita satoja tyhjiä penkkejä.