Lei­jo­nat hakee MM-hy­vi­tys­tä Ruot­sil­ta

Suomi ja Ruotsi kohtaavat tänään jääkiekon MM-välierässä neljän vuoden tauon jälkeen.

Kun maat olivat edellisen kerran MM-jäällä vastakkain, Ruotsi voitti Tukholmassa pelatun välierän 3–0. Ruotsi eteni kotikisoissaan maailmanmestaruuteen saakka.

Kaksi vuotta aiemmin Bratislavassa Suomi oli murskannut Ruotsin MM-finaalissa 6–1.

Tämän vuoden MM-kisoissa Ruotsi kärsi Kölnissä A-alkulohkossaan tappiot Venäjälle ja Yhdysvalloille. Suomi selviytyi välieriin voittamalla juuri Yhdysvallat 2–0. Suomi hävisi B-lohkossa Pariisissa Ranskalle, Tshekille ja Kanadalle.

Ruotsin paras pistemies turnauksessa tähän mennessä on toisen polven arvokisakiekkoilija William Nylander , joka on kerännyt kahdeksassa ottelussa tehot 6+6=12. Hän on pistepörssissä kolmantena.

Suomen pisteykkönen on 2+7=9 merkinnällä tilaston 12:s Sebastian Aho .

Nylander oli Ruotsin MM-joukkueessa vuodenvaihteessa 2015–16 pelatuissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta turnaus jäi häneltä loukkaantumisen vuoksi kesken jo avausottelussa.

Aho oli ratkaisupelaajia nuorten MM-turnauksessa, jossa Suomi kukisti Ruotsin välierässä 2–1 ja jatkoi maailmanmestariksi.

Suomen ja Ruotsin aikuisten MM-välierä alkaa tänään Kölnissä kello 20.15.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä