Se oli meidän kittiläläisten kesken Linteri tai ihan vaan Leksa. Harmiton kylän puliukko, jota ei tarvinnut juosta karkuun.
Silloin nuoriso kokoontui grillin kulmille, silloisen Lapin Kansan portaille. Puliukot istuivat tien toisella puolella Torniaisen portailla. Linteri muiden lintupirttiläisten joukossa.
Linteri julisti usein meille iloaan tai sammalsi ahdistustaan. Neuvoi, älkää ikinä juoko viinaa.
Eivät puheet meitä paljon hetkauttaneet. Koskaan ei meistä samanlaisia tulisi, päätimme. Ei käynyt kaikille ihan niin.
Viime käynnillä kotikylässä huomio kiinnittyi suoraselkäiseen mieheen, joka pyöräili kylänraitilla. Linterihän se, mutta miehessä oli selvästi jotakin erilaista.
Kun Aholanperällä pirtissään istuva mies kertoo tarinaansa, hän yhtäkkiä kysyy miksi haluan kirjoittaa hänestä. Ei kai hän ole lehtijutun arvoinen, entinen rapajuoppo, joka on kaatanut kurkustaan ainakin maitoautollisen tenttua?
Kunpa näitä tarinoita olisi kirjoitettavana enemmänkin. Hatunnosto sinulle, Linteri.
Milla Sallinen
milla.sallinen@lapinkansa.fi
