Lef­fa-ar­vioi: Nasan san­ka­rei­ta ovat tällä kertaa naiset, jotka val­mis­te­le­vat lentoja ava­ruu­teen

Kukapa leffoja seuraava ei olisi joskus nähnyt USA:n avaruuslennoista tavalla tai toisella kertovaa elokuvaa. Olemme jännittäneet onnistuuko laskeutuminen. Olemme hurranneet mukana, kun olemme kuulleet astronauttisankarin vitsikkäät vuorosanat pitkän ja piinaavan hiljaisuuden jälkeen.

Tuo kaikki on mukana Theodore Melfin Hidden Figures -leffassa, onhan se sentään käsittelytavaltaan umpiamerikkalainen. Melfin elokuva kertoo silti mielenkiintoisen, vähemmän tunnetun siivun avaruuslentojen historiasta. Tavallisesti niitä on lähestytty sankarillisten astronauttien kautta. Tällä kertaa sankareina ovat naiset, jotka toimivat matemaatikkoina ja laskijoina lentoja valmisteltaessa. Tosipohjaisen elokuvan sankarittaret ovat kaiken lisäksi mustia.

Ajallisesti Hidden Figures kurkottaa 1960-luvun alkuun. Nasan tilat oli tiukasti jaettu mustien ja valkoisten osioihin. Mustien tuli käyttää omia vessojaan. Uralla ei ollut etenemismahdollisuuksia.

Nasassa työskenteli joukko mustia naislaskijoita, joiden merkitys oli elokuvan mukaan suuri avaruuslentojen onnistumiselle ja kansalliselle itsetunnolle. Neuvostoliitto ehti amerikkalaisten järkytykseksi aluksi edelle. Elettiin kylmän sodan aikaa.

Hidden Figures on kolmen vahvan mustan naisen elokuva. Katherine Johnson ( Taraji P. Henson ) teki oikeaan osuneita laskelmia avaruuslentojen onnistumiseksi. Hänet jopa otettiin työskentelemään valkoisten miehittämään laskentakeskukseen paikan pomon Al Harrisonin ( Kevin Costner ) johdolla. Se oli valkoisille pöyristyttävää.

Työnjohtaja-ainesta omaava Dorothy Vaughn ( Octavia Spencer ) taisteli itsensä tärkeään osaan. Mary Jackson ( Janelle Monáe ) oli uuden, alistumattoman toiminnan airut. Hän halusi itsensä koulutukseen, joka oli vain valkoisille sallittu.

Hidden Figures on tärkeiden asioiden äärellä, mutta sen viritys on konstailematon, värikäs, energinen ja komediallinen. Naiskolmikko on puoleensavetävä, hauska ja sympaattinen. Näyttelijät vetävät heille kirjoitetut osat antaumuksella.

Hidden Figures on hyvää tarkoittava ja kannatettava elokuva, jonka katsoo mielellään. Katsojan ei tarvitse silti olla kovinkaan kriittinen huomatakseen, että leffa on täynnä kliseitä ja lapsellisuuksia.

Painava sisältö saa onneksi muutamassa kohtauksessa terävän käsittelyn. Parhaimpina esimerkkeinä ovat Dorothyn ja valkoisen pomonsa ( Kirsten Dunst ) väliset keskustelut.

Osan valkoisista heteromiehistä kerrotaan nillittävän nykyään kohtaloaan. Heitä kuulemma sorretaan. Onhan se tietysti tiukka paikka, kun huomaa, että muillekin kuuluvat samat oikeudet.

Hidden Figures lyö sovinnon kättä myös heidän suuntaansa, sillä sen sankareina ovat myös Kevin Costnerin esittämä pomo ja amerikkalaissankari John Glenn ( Glen Powell ). Näin Hidden Figures korostaa kansakunnan yhtenäisyyttä enemmän kuin Trumpin puheet konsanaan.

Kari Kellokumpu