Lef­fa-ar­vio: Upea elokuva kiertää kliseet ja turhat syn­kis­te­lyt

Kenneth Lonerganin ohjaama ja käsikirjoittama Manchester by the Sea olisi ansainnut sille tyrkyllä olleen parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Kyseessä on todella hieno, kypsä elokuva!

Leffa sai sentään kaksi tärkeää pystiä. Lonerganin huolella rakentama käsikirjoitus huomioitiin oikeutetusti. Casey Affleckin roolisuoritus palkittiin parhaan miespääosan Oscarilla.

Affleck näyttelee Bostonissa talonmiehenä työskentelevää Lee Chandleria. Hän korjailee asukkaiden vessanpönttöjä ja kaikkea muuta mitä heidän päähänsä pälkähtää. Omaa syyllisyyden taakkaansa kantava masentunut, eikä aina niin miellyttävä mies kuuntelee päivät pitkät asukkaiden valituksia ja höpinöitä.

Eräänä päivänä hän saa puhelinsoiton, joka vie hänet vastentahtoisesti vanhaan kotikaupunkiinsa Manchesteriin. Se on meren rannalla sijaitseva, kalastuksesta elantonsa saava pikkupaikka.

Perheen tärkeä mies, Leen veli Joe ( Kyle Chandler ), on kuollut sydänkohtaukseen. Veljeltä on jäänyt jälkeensä poika Patrick ( Lucas Hedges ), kalastuspaatti, talo ja säästöt. Vahvasti alkoholisoitunut äiti on omilla, tuntemattomilla teillään. Leestä tulee vastoin tahtoaan Patrickin edunvalvoja. Kuollut veli on toivonut Leen ottavan pojan huostaansa.

Manchester by the Sean sisällä on surun ja menetyksen tunne monella tapaa. Lonergan availee takaumin päähenkilöidensä elämää ja mielen sopukoita. Tässä elokuvassa ihmisen elämä on murhaa mielenkiintoisempi.

Kerronnallinen ote on tyynen rauhallinen ja määrätietoinen. Manchester vie katsojan vähitellen ihmistensä sisään. Heistä kasvaa persoonia, aitoja ja liikuttava henkilöitä ilman äitelää sentimentaalisuutta. Huomaan kaipaavani heitä viimeisen kuvan jälkeen.

Traagiset tapahtumat eivät vaadi Lonerganin käsissä suuria ja alleviivaavia painotuksia. Elokuva pysyttelee taidokkaasti arkisena, vaan ei tylsänä. Kaikki amerikkalaisen elokuvan yleisöä mielistelevät kliseet vältetään ansiokkaasti loistavaa loppua myöten. Oikeastaan vain puhkisoitetun Adagion käyttäminen pohdituttaa, vaikka se hautajaismusiikkina sopiikin leffaan.

Joku voi miettiä nyt, että taas on tarjolla ahdistavaa ja synkkämielistä taidetta. Ei ole. Manchester by the Sea ei vaivu rypemään murheessa. Lonerganin elokuva on omalla tavallaan hauska leffa.

Siihen on myös ujutettu toivon siemen. Se ei tarkoita, että kaikki kääntyy taas hyväksi. Sattumanvaraisessa elämässä menneet tragediat kannetaan mukana, mutta ratkaisuja voidaan tehdä vaikka niiden onnistumisesta ei ole varmuutta.

Elokuva on kauttaaltaan hienosti näytelty. Erityisesti Patrickin rooli on virkistävästi kirjoitettu ja rytmitetty. Pojan rooli on ytimeltään vakava, mutta hänen roolinsa tuo Leen mielenmaiseman rinnalle virkistävän ja huumoria sisältävän tuulahduksen. Sitä paitsi Patrickia esittävä Lucas Hedges on osassaan kerrassaan mainio, ehkä monipuolisuuden suhteen jopa parempi kuin Casey Affleck.

Yksi pääosan esittäjistä on itse kalastajapaikkakunta Manchester. Miljööt, kalastaja-alukset ja sää välittyvät tärkeänä osana ihmisen elämää.

Kari Kellokumpu