Lef­fa-ar­vio: Siivu Jackien elämää – Elokuva po­rau­tuu syvälle John F. Ken­ne­dyn vaimon ko­ke­muk­seen

Chileläisen Pablo Larrainin Jackieta on pidetty etenkin USA:ssa yhtenä vuoden 2016 parhaista elokuvista. Natalie Portmanin suoritusta Jackiena on ylistetty. Hän on vahva ehdokas Oscar-palkinnon saajaksi.

Pieni kertaus on paikallaan. Se selittää osaltaan myös elokuvan Yhdysvalloissa saamaa ylistystä.

Jackie oli USA:n presidentin John F. Kennedyn vaimo. Kyseinen presidentti murhattiin Dallasissa kiväärillä vuonna 1963. Hän kuoli päähän ammuttuna vaimonsa Jackien syliin. Sittemmin yhtä maailman kuuluisinta salamurhaa ovat siivittäneet lukuisat salaliittoteoriat.

Jackie-elokuva ei ole kuitenkaan kuvaus salamurhasta. Larrainin elokuvan ehdottomassa keskiössä on Jackie ja hänen kokemuksensa viikon ajalta salamurhan jälkeen. Jackiessa on toki viittauksia aikansa Valkoisen talon politiikkaan ja sen hahmoihin, esimerkiksi Robert F. Kennedyyn (Peter Sarsgaard ).

Noah Oppenheimin Venetsian kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla palkittu käsikirjoitus käy läpi Jackien piinaviikon takaumin. Elokuvan jännitteen kannalta leffan rakenne on ansioksi, vaikka tiettyä asioiden jankkaamista ja pitkittämistä on mukana. Jackie ei ole välttämättä helpoimpia elokuvia sukeltaa sisään.

Kriittisempi katsoja saattaa ihmetellä, onko Jackiella lopulta mitään erityistä suomalaiselle tarjota. No, ehkä Trumpin ja vaimonsa astuminen virkaan avaa elokuvaan oman näkökulmansa.

Eräänlaisen kehyskertomuksen muodostaa Jackien toimittajalle ( Billy Crudup ) antama haastattelu. Tiettyä runkoa antaa myös Jackien ja hänen pappinsa ( John Hurt ) väliset keskustelut.

Jackien kokemuksesta ja persoonasta välittyy kohtuullisen monisärmäinen kuva. Hän on paitsi presidentin vaimo ja sitä myötä julkisen kuvan muokkaama. Hän on myös henkilö, joka rakentaa omaa sädekehäänsä. Mikään pulmunenkaan hän ei ole.

Jackie on pintansa alla miltei romahduspisteessä. Hänen täytyy tehdä silti isoja päätöksiä perheestään, hautajaisista ja asemastaan hallinnon, suvun ja kansakunnan paineissa.

Portman on eittämättä hyvä osassaan, mitä nyt näin suomalaisittain tulee ihmetelleeksi hänen tapaansa puhua. Hän lienee tutkinut Jackien eleet ja puhetavan, joten kovin uskaliasta moitiskelua ei kannata suoltaa tässä yhteydessä.

Jackie ei ole onneksi pelkästään näyttelijän bravuuri. Ohjaaja Larrain on virkistävän elokuvallinen ja moderni elokuvantekijä. Jackie välttää tavanomaisten elämänkertaelokuvien tylsyydet.

Näyttelijätyön, kuvauksen ja Mica Levin musiikin yhteispeli pelaa parhaimmillaan syvälle Jackien kokemukseen porautuen. Kannattaa myös bongata värien, puvustuksen ja miljöiden käyttö.

Kari Kellokumpu