Lef­fa-ar­vio: Lupaava esi­koi­nen heik­kouk­sis­taan huo­li­mat­ta

Rovaniemeläinen ohjaaja-käsikirjoittaja Jussi Hiltunen on tullut tutuksi lyhytelokuvistaan. Kyvykkään elokuvantekijän uusimmat lyhärit ovat mainioita.

Armoton maa on Hiltusen erittäin lupaava esikoispitkä. En yllättyisi, jos sille on ajateltu löytyvän yleisöä myös ulkomailta. Hiltusen elokuva hyödyntää pohjoisen eksotiikkaa. Tuomo Hutrin Norjassa taltioimat komeat kuvat ovat varmasti ulkomailla mannaa monien silmille.

Elokuvallinen kerronta on tuttua amerikkalaisista elokuvista. Mieleen tulevat vääjäämättä monet rajaseuduille sijoitetut tarinat, joissa miehet mittelevät maskuliinisesti sivistyksen ulottumattomissa.

Western, lännenelokuva, on useasti mainittu Armottoman maan yhteydessä – eikä ollenkaan turhaan. Palkkionmetsästäjätkin napataan leffaan mukaan.

Tapahtumat sijoittuvat läntisen Lapin rajoille. Kylät ovat pieniä. Etäisyydet ja ihmisten tuska ovat suuria. Poliisit ovat vähissä.

Poliisiuransa loppupuolella elävä ja unilääkkeitä napsiva isä Lasse Kuntonen ( Ville Virtanen ) saa soiton kylän baarista. Murhamies Jaakko ( Antti Holma ) on vapautunut vankilasta ja palannut kotimaisemiinsa. Tämä herättää uhkaa ihmisissä.

Leimamerkin otsaansa saanut Jaakko kuulee äidiltään ( Outi Mäenpää ) salaisuuden. Tapahtumat alkavat edetä.

Lassen biologisen pojan, Erkin ( Mikko Neuvonen ) kasvatti-isä saa luodin nahkaansa. Teosta epäillään Jaakkoa. Erkki kiivastuu ottamaan oikeuden omiin käsiinsä. Kasvatti-isä on hänelle tärkeä. Suhteet omaan Lasse-isään ovat kylmät ja etäiset.

Alkaa eräänlainen ihmisjahti, jossa Lasse-isä joutuu vaikeaan välikäteen. Hän joutuu tekemisiin menneisyyden syntiensä takia. Edessä on sovituksen paikka.

Kunnianhimoisen elokuvan keskiöstä löytyvät perhedraama, isän synnit, puhumattomuus ja taipumus ratkaista asiat väkivallalla.

Jussi Hiltunen pyrkii pelkistetyn jännitteiseen kerrontaan. Väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä. Miehet tuijottavat, hypistelevät aseitaan ja puhuvat vähän. Naiset ovat miehisen näytelmän todistajia.

Parhaimmillaan Armottomassa maassa on monia hyvin rakennettuja, tiheätunnelmaisia hetkiä. Hiltusella on taito kertoa kuvalla. Hän on hyvin elokuvallinen tekijä, mitä ei voi sanoa kaikista kotimaisista tekijöistämme.

Valitettavasti Armottoman maan jännitteet tuntuvat rakentuvan turhan usein tyhjän päälle. Henkilöiden reaktiot ja vuorosanat vaikuttavat keskeneräisesti motivoiduilta – olkoonkin, että elokuvassa vältellään tietoisesti selittelyjä.

Palkkionmetsästäjien mukaan rahtaaminen tuntuu turhalta elokuvan uskottavuuden kannalta. Heidän kauttansa saadaan aikaiseksi toki näyttävää toiminnallisuutta.

Armottoman maan vahvuuksiin kuuluu kaksi hyvin onnistuvaa näyttelijää. He repivät heille kirjoitetusta paljon irti Armottoman maan onneksi.

Komediallisista rooleistaan tutussa Antti Holmassa on yllättävää voimaa ja karismaa ihmisen tappajana.

Ville Virtanen ei yllätä tutunoloisessa roolissaan, mutta hän on osuva valinta isäksi. Virtasen henkilöhahmon kasvojen uurteista ja silmistä huokuu eletty elämä ja siinä tehdyt ratkaisut.

Alussa tulikin jo mainittua huippukuvaajamme Tuomo Hutrin kameratyö. Maisemat piirtyvät karuina ja jyhkeän komeina. Halutessaan katsoja voi tulkita kuvista ihmisen osaa ja mielenmaisemaa suurten etäisyyksien maassa.

Kari Kellokumpu