Lef­fa-ar­vio: Cheer Up -do­ku­ment­ti esit­te­lee pal­jai­ta tun­tei­ta

Dokumenttielokuvia on esitetty viime vuosina ilahduttavasti elokuvateattereissa. Moni niistä on puhutellut katsojia liikutukseen saakka. Miesten vuoro lienee niistä menestyneimpiä.

Kanadalaisen Christy Garlandin dokumentti Cheer Up on rovaniemeläisittäin kiinnostava tapaus. Se liittyy paikalliseen Arctic Cheer All- Star-cheerleaderjoukkueeseen.

Lapin Kansa -lehdessä olleessa jutussa kerrottiin elokuvan saaneen alkunsa, kun elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Garland kuuli erään ulkomaisen valmentajan käyneen Rovaniemellä kouluttamassa cheerleadereita.

Valmentaja oli kertonut tavanneensa paikallisen joukkueen, jonka ilottomuus oli merkillepantavaa. Sellainen on tietenkin kiinnostavaa lajissa, jonka ulkoinen kuva on tyystin toisenlainen.

Rovaniemeläisjoukkueen valmentaja Miia Norvapalo tekee dokumentissa opintomatkan Yhdysvaltoihin cheerleadingin kotikonnuille. Hän huomaa lajiin kuuluvan hymyn ja valtavan voittamisen tahdon. Suurimman vaikutuksen tekee homman voimakas perheyhteys. Joukkueen jäsenet kannustavat toinen toisiaan.

Hymy ja tekemisen sitkeys näyttävät eittämättä leffan perusteella olevan rovaniemeläisjoukkueella pitkän matkan päässä. Olisiko osansa sillä, että onnen ja onnistumisten tunteiden näyttämisen sanotaan olevan meille suomalaisille vaikeaa. Erilaiset tutkimustulokset kertovat toisaalta meidän olevan yksi maailman onnellisimmista kansakunnista. Ota meistä suomalaisista selvää!

Viiden vuoden aikana työstetyssä Cheer Upissa on asiaan vihkiytymättömälle kiinnostavia asioita lajista, mutta eniten huomiota saavat joukkueen kolmen jäsenen elämäntilanteet.

Valmentaja Norvapalon elämässä ei ole ollut sijaa rakkauksille, mutta Tinder avittaa. Joukkueen jäsenet Patricia Fisk ja Aino Selin avaavat sielujensa ovia katsojalle.

Cheer Upia koskevassa jutussa kerrottiin luottamuksesta. Sen hallinta onkin dokumenttielokuvatekijöiden tärkeä taito. Parhaimmillaan Christy Garland pääsee henkilöiden sisään hyvää työtä tehneen kuvaajansa Sari Aaltosen kanssa. Mietitäänpä vaikka kohtausta, jossa käydään vastasyntyneen kotona.

Mainituista ansioista huolimatta Cheer Up jää jotenkin leijumaan ilmaan. Elokuva haakuroi liikaa eikä oikein kiinnity kertomaan kunnolla mistään. Mukana olleille kokemus on tietenkin toinen.

Kuvallisesti ja leikkauksellisesti Cheer Up on sujuvaa työtä. Erikseen kannattaa mainita Flatlight Creative Housen toteuttamat näyttävät ilmakuvat Rovaniemestä. Niitä on rovaniemeläisenä kiva katsella.

Kari Kellokumpu