Lau­lu­tai­dot­to­mien kurs­sil­la ketään ei nolata eikä nolota

Laulutaidottomien kursseilla tunnit alkavat yksinkertaisilla hengitys- ja äänenmuodostusharjoituksilla, joita seuraavat yksiääniset ja kaksiääniset yhteislaulut. Kurssille voivat mennä kaikki omasta laulamisestaan epävarmat ja erityisesti ne, jotka ovat vuorenvarmoja siitä, etteivät osaa laulaa.

Entä jos vain luulen, etten osaa laulaa? Mitä jos oma laulutaidottomuus on vain ikävien muistojen muovaama myytti?

Laulutaidottomien alkeis- ja jatkokursseja Rovaniemen kansalaisopistossa ohjaava Minna Sallinen uskoo asian olevan monen kohdalla juuri niin.

Monen suomalaisen laulukokemuksia varjostaa muisto kouluaikojen pakollisista laulukokeista. Jokaisen piti vuorollaan seistä luokan edessä ja laulaa luikauttaa ennalta määrätty kappale koko luokan kuullen. Usein kaverit saivat kuulla paitsi laulun, myös sen, kun laulaja sai kuulla kunniansa opettajan saneleman kritiikin muodossa.

Siksikö niin moni luulee, ettei osaa laulaa? Siksikö suihkulaulanta on laululajeista suosituimpia?

– Monet haluaisivat laulaa ja tuottaa omaa ääntä julkisesti, mutteivät uskalla. Taustalla on epävarmuutta omasta äänenkäytöstä ja pelkoa siitä, ettei osaa. Ehkä kansakouluaikojen laulukokeilla on tekemistä asian kanssa, laulaja-laulunopettaja Minna Sallinen pohtii.

Laulaja-laulunopettaja Minna Sallinen vetää laulutaidottomat -laulukursseja Rovalassa jo kolmatta vuotta. ”Laulun täytyy tapahtua ilon kautta. Silloin ääneenkin tulee ihan erilainen väri”, hän opastaa alkeiskurssilaisia syksyn ensimmäisellä tunnilla.

Rovalassa jo useita vuosia pyörineellä, suuren suosion saavuttaneella Laulutaidottomat-kurssilla on lupa laulaa loilottaa oman osaamisen ja fiiliksen mukaan. Arvosanoja ei sen enempää kysellä kuin jaella, eikä opettaja kierrä karttakepin kanssa yhyttämässä niitä, joiden äänihuulilta lipsuu vääriä tai vähän sinne päin meneviä melodioita. Laulutaidottomat vaalivat pehmeitä arvoja: iloa, riemua, yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoisuutta. Kun ei tarvitse osata, pelotkin pyyhkiytyvät pois.

– Kurssille ei ole laulukoetta, eikä nuotinlukutaitokaan ole pakollinen. Pääasia on, että haluaa laulaa. Täällä ketään ei nolata tai arvostella julkisesti ja tärkeintä on laulamisen riemu, Sallinen toteaa.

Rovaniemeläinen Raija Lehtola myöntää olevansa yksi niistä, jotka laulavat korkeintaan kotona itsekseen tai lastenlasten kuullen. Lapset ovat mainiota lauluseuraa ja kuulijakuntaa: tärkeintä on ilo ja yhdessä tekeminen ja laulaa saa sydämen kyllyydestä niin, että pallean palkeet paukkuvat. Sama pätee myös laulutaidottomien kurssiin, jossa lapsuuden laulamisenriemusta yritetään saada uudelleen kiinni. Siksi kurssi valikoitui myös Lehtolan eläkepäivien harrastukseksi.

– Minulla on kyllä nuottikorvaa ja kuuntelen paljon musiikkia, mutta en usko osaavani laulaa. Toivon, että oppisin käyttämään ääntäni niin että se soi kauniisti, eikä tarvitsisi jännittää ja nolostella. Tänne olo hyvä tulla, koska ei tarvitse osata, hän nauraa.

Rovaniemeläiset Raija Lehtola ja Arja Vakkuri toivovat, että laulutaidottomille suunnattu kurssi auttaisi kehittämään omaa äänenkäyttöä ja vähentäisi äänentuottamiseen liittyvää jännitystä. ”Haaveenani olisi myös laulaa joskus kuorossa. Ja olisi siellä karaokessakin ihan kiva osata laulaa”, Vakkuri naurahtaa.

Osallistumiskynnys laulutaidottomien kursseilla on Sallisen mukaan ollut aina matala. Sen osoittaa myös syyskuussa alkanut aloittelijakurssi, jonka varauslistat natisevat liitoksissaan varasijoja myöten. Loputon osallistumisinto lienee selvä merkki siitä, että pohjoisessa piisaa sekä lauluintoa, että laulutaitoa, olkoonkin, että joskus ne täytyy nyhtää esiin pinnan alle patoutuneiden pelkojen ja epävarmuuksien alta.

– Eräs ulkomaalainen ystäväni, joka on opettanut musiikkia monissa maissa, yllättyi tullessaan Suomeen. Hän totesi ihmeissään, että täällähän saa kuoron kasaan missä ja milloin tahansa. Se on totta. Suomessa osataan laulaa, koska meillä lauletaan lapsesta asti, Sallinen huomauttaa.

Korkean kysynnän tähden laulutaidottomille ja tietämättään laulutaitoisille suunnattu kurssi järjestetään vuosittain. Perusteiden hallitsemisen jälkeen kurssilaisten on mahdollisuus siirtyä myös jatkokurssille, jossa omaksuttuja tietoja ja taitoja viedään pidemmälle. Mutta jos perushomma on hallussa, voidaanko enää puhua laulutaidottomuudesta?

– Itse asiassa kyllä siinä alkeis- ja jatkokurssin välillä taitaa jonkinlainen kehityskaari olla. Alkeiskurssilla tehdään paljon äänenmuodostusharjoituksia ja lähdetään liikkeelle perusteista kun taas jatkokurssilla syvennetään jo opittuja taitoja. Tiettyä kehitystä on siis nähtävissä, Sallinen miettii.

Rovalan auditorion takarivistä kuuluu epäuskoisia naurahduksia. Siellä jatkokurssilaiset järjestelevät papereitaan ja avaavat ääniään syksyn ensimmäistä laulutuntia varten.

– Sanoitko tuon ihan tosissasi? kurssin konkari Jukka-Pekka Köngäs kysyy.

Hän on mies, joka innostui alkeiskurssista niin, että järjesti viime kesänä oman laulukurssin Louen kyläyhdistyksellä. Vastaavaa on suunnitteilla myös ensi kesäksi.

– Mutta en minä laulaa osaa, mies kuittaa.