Minua kutsutaan usein pessimistiksi. Syy saattaa olla se, että olen jo hyvän tovin karsastanut yltiöpositiivista ajattelua.
Tiedätkö sellaisen henkilön, joka on aina positiivinen, ei näe missään mitään ongelmaa ja on muutenkin vähän epäilyttävä? Hänelle kaikki on helppoa ja negatiivisia mielipiteitä hän ei edes kuuntele. Lisäksi hän olettaa, että kaikki muut ajattelevat asioista samoin. Tällainen henkilö edustaa ajattelultaan yhtä nykyaikamme suurta ongelmaa, yltiöpositiivisuutta. Kutsuttakoon sitä tässä tapauksessa trendikkäästi ”tsemppihömpäksi”.
En väitä , että pitäisi olla koko ajan negatiivinen, mutta tuskin kannattaa aina olla positiivinenkaan. Negatiivisuudesta on paikallaan irrottaa katkeruus ja loputon itsesäälissä rypeminen, mikä on luultavasti yhtä tuhoisaa kuin yltiöpositiivisuus. Ääriajattelu on vaarallista – se tappaa terveen, kriittisen järjen käytön.
Yltiöpositiivisten ihmisten kanssa eri mieltä asioista olevat henkilöt leimataan usein “ankeuttajiksi”. Pahimpia ankeuttajia ovat tietysti ne, jotka eivät heti innostu jostain asiasta, vaan haluaisivat käyttää edes hieman aikaa sen kriittiseen tarkasteluun.
Toki on olemassa oikeitakin ankeuttajia, joilla ei vain oikeasti kiinnosta mikään. Kadehdin heitä joskus hieman. Ehkä pitäisi joskus vain todeta, ettei kannata tehdä yhtään mitään. Tai sitten vain innostua kaikesta. “Joo tää on huippu, näin tehdään!”. Viikon päästä idea on tietysti jo unohtunut ja taas ollaan keksimässä uutta, entistäkin unohdusherkempää “kehitysideaa”. Taidan jatkaa keskitiellä.
Tsemppihömppä ilmentää hyvin aikamme yhteiskuntaa. Kaikkiin asioihin tuntuu löytyvän ”asiantuntija”, joka tarjoaa yksinkertaisia vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Elämänhallintakonsultit kertovat ihmisille, miten vastoinkäymisistä selviää, jos vain ajattelee positiivisesti. Jos ei lähde tyky-päivänä mukaan konsultin vetämään piirileikkiin, jonka aikana kehutaan toisia ja julistetaan elämän olevan ihanaa, on itse epäilyttävä, muiden päivän pilaava ankeuttaja.
Työelämä, niin kuin elämä yleensä, on täynnä ongelmia, jotka eivät ratkea helppoja ratkaisuja tarjoamalla. On kuitenkin muistettava, etteivät ongelmat ratkea myöskään valittamalla. Kannattaa pureutua syvemmin ongelmien lähteeseen, eikä etsiä helppoja ratkaisuja, joiden avulla voi uskoa ongelmien kadonneen.
Terveessä positiivisuudessa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta yltiöpositiivisuuden pakkosyöttäminen muille on vastenmielistä. Olkaamme siis rauhassa juuri sellaisia kuin olemme. Kun ongelmia tulee eteen, kannattaa pysähtyä ajattelemaan. Siinä ei tsemppihömppä paljon auta.
Heikki Pantsar
Kirjoittaja työskentelee Rovaniemellä Sijaishaltija Oy:ssä nuorten työvalmentajana.