Arkkitehtejä ei ole Lapissa montaakaan. Itse asiassa maakunnassa on vain muutama kymmenen koulutuksen saanutta ammattilaista ja hekin hyvin hajanaisesti eri tehtäviin sijoittuneina. Toista se on Oulussa, jossa keskustan tuntumassa asuessamme samassa korttelissa oli yhtä paljon arkkitehtejä kuin Lapissa. Olen osa ammatillista vähemmistöä. Ammattikunnan arvostus on myös kovin vaihtelevaa.
Kun tekee töitä maankäytön suunnittelun parissa, tulee tietoisesti hakeneeksi vaikeita ongelmatilanteita. Ei saa pelätä ristiriitoja, painetta ja lisäksi pitää tuntea hyvin taustat, osata lainsäädäntöä sekä varautua yllätyksiin toimielimessä. Pitää olla turnauskestävyyttä, vahvaa uskoa työn tavoitteisiin ja siihen, että vaiva palkitsee tekijänsä.
Mutta pitää olla myös luova, pitää uskaltaa käsitellä ongelmia. Parhaita hetkiä ovat olleet ne, joissa kaikki prosessiin osallistuneet ovat oppineet toisiltaan ja olleet luovia. En suostu uskomaan, että on vain yksi tapa ratkaista ongelmaa.
Olen saanut olla mukana mielenkiintoisissa hankkeissa, mutta teen kuitenkin elämäni vaikeinta työtä. Työssäni olen persoonana esillä, arvostelun kohteena, paljas.
Minä rakastan metsää ja minä rakastan talvea. Voisin kulkea päivät pitkin kairoja, jos se vain olisi mahdollista. Rakastan erityisesti talvista metsää, pakkasta ja visuaalisuutta, jota vain talvi tarjoaa.
Olen löytänyt lumikenkäilyn. Kuvittele, miten talvella voit kulkea maastossa minne haluat ja mistä haluat. Voit kävellä soilla, järvillä ja jyrkillä rinteillä, sillä lumi kantaa ja tukee. Lumikengillä sinun täytyy hidastaa tahtia, et voi vain suorittaa tai hoitaa lenkkiä vauhdilla pois.
Voit välillä olla syvällä hangessa ja matkanteko on hidasta sekä raskasta. Mutta joka kerta olen ollut onnellinen, että lähdin, oli sitten päivä tai pimeä ilta. Joka kerta olen kokenut jotain uutta ja esteetikkona olen saanut nauttia uskomattoman kauniista tai jännittävän pimeästä talvisesta metsästä. Lumikenkäily sopii sieluni rytmiin, sanon. Metsässä olen itsekseni, suojassa.
Ammatissani haluan olla mukana kehittämässä uutta ja vieläpä arkkitehtuurin keinon, jos mahdollista. Lumikengillä ei ole mieltä kävellä samaa reittiä kerrasta toiseen tai seurata toisen tallomaa jälkeä.
Poistuminen omalta mukavuusalueelta on molemmissa parasta, mutta sekin pitää tehdä oikeassa tilanteessa ja halliten. Tärkeää on, että uskaltaa tehdä niin. Muuten ei voi uudistua.
”Ken latuja hiihtää, latujen on vanki. Vapauden antaa vain umpihanki.” Viisaita sanoja.